Keskiviikkona 14.8. lähdimme iltapäivällä etelää kohti. Tavoitteena oli ankkuroitua Ria Cedeiralle, ankkuripaikkaan, jota Nautical lämpimästi suosittelee. Kolme yötä Viveirossa tuntui sopivalta, taas piti jo päästä merelle. Ettei unohdu.
Matkaa Viveirosta Cedeiraan on kolmisen kymmentä mailia. Reitti kiertää Luoteis-Espanjan pohjoisimman niemen ja sen jälkeen Capo Ortegalin. Sitä pidetään rajana, joka erottaa Biskajan lahden ja varsinaisen Atlantin valtameren. Eli oikeastaan vasta sitten on Biskajan lahti ylitetty.
Luvassa oli myötäisiä tuulia ja niitä saimme. Iso laitettiin ykkösreiviin jo Viveiron lahdella. Ensimmäistä niemeä kierrettäessä tuuli pysytteli kohtuullisena ja viritimme vielä virsikirjapurjeet. Capo Ortegalilta suunta kääntyi hieman etelämmäksi ja jiipin jälkeen emme enää genoaa virittäneet. Onneksi.
Tuuli kiihtyi seuraavaan niemeen tultaessa viuhulukemiin. Suunta oli ok ja ykkösreivatulla isolla ei hätää ollut. 15-16 m/s puuskat antoivat Katariinalle 10-11 knotsin surffeja. Vierellä kiisi jylhän korkea kallioranta.
Viiden jälkeen laskimme ankkurin Cedeiran lahdelle muutaman muun matkaveneen joukkoon. Pääasiassa ranskalaisia, joita näillä nurkilla on paljon.Tuuli oli tyyntynyt ja puhalsi kilometrin pituiselta uimarannalta. Ankkuri otti kiinni. Ja vielä lujemmin se iltaa myöten upposi hiekkapohjaan, sillä uimarannan takaisilta vuorilta alkoi illalla puhaltaa sellainen meltemi, että koko suojainen lahti oli vaahtopäinä. Sinikka kellotti parhaan puuskan tuulimittarista: 17 m/s.
Yöksi tuuli laantui, kunnes ennen aamua taas yltyi, muttei aivan yhtä kovaksi. Torstaina 15.8. on Espanjassa Fiesta (Asunción eli Neitsyt Marian taivaaseenastuminen). Virittelimme jollan perään Jonssonin ja lähdimme kaupungille, jossa ihmiset kulkivat pyhävaatteissa kirkkomäelle, viehättävään Cedeiran vanhaan kaupunkiin. Toisaalla kaupungissa viriteltiin markkinakojuja ja konserttilavaa.
Päivä oli leppoisan aurinkoinen. Vielä illalla kävimme jollalla kuuntelemassa uudenkaupungin keskusaukiolla konsertin aloitusta. Aukiota reunustavat kymmenet baarit ja voitte vain kuvitella, mikä maailman metakka ja hälinä siellä vallitsi.
Illalla sattui ennen kokematon tapaus. Ankkuripaikalle ajoi iso hollantilainen purjevene kovaa vauhtia, varmaan ennekin täällä ollut. Vene aikoi ankkuroitua hyvin lähelle meidän ankkuriköyttä ja menin keulakannelle osoittamaan meidän ankkurin suuntaa. Ja kuinka ollakaan, hollantilaiskippari alkoi pitää meikäläiselle suuriäänistä ripitystä hollanniksi, että mitäs me puututaan hänen ankkurointiinsa. Vielä yöllä, kun samainen porukka tuli kyliltä veneelle, piti pitää meidän veneen kohdalla kauheaa mekkalaa kuin mielenosoitukseksi.
Aamulla ankkurin nostoon. Katariinassa on kymmenen metriä kettinkiä ja köyttä neljäkymmentä metriä. Ankkurivinssiä ei ole vielä hankittu. Tarkoitus on ankkuroitua sellaisiin paikkoihin, joissa tällä virityksellä pärjää. Tänään ei pärjätty.
Ankkuri ei irronnut millään opilla. Lopulta soutelin rantaan ja pyysin Mikeltä apua. Sitten veneellä koetettiin porukalla kaikki temput. Ei irronnut. Hieman siinä vielä ihmeteltiin ja Maikin lähdettyä laskin Brucen alas. Sillä vinssiin sidotun köyden avulla sain nostettua Deltan niin ylös, että näki mistä kiikastaa. Aivan kuten Mike oli uumoillut, olimme juuttuneet vanhaan kalastusaluksen poijuvaijeriin, niin sen ymmärsin. Tällä hetkellä siinä on kiinni molemmat ankkurit, mutta Mike on luvannut tulla muutaman tunnin kuluttua laskuveden aikaan katsomaan tilannetta uudestaan. Odotellaan rauhassa. Nythän juhla ja juhannusaika.
Iltapäivällä Mikeä ei näkynyt. Ajattelin, että vinssaan tavaraa ylös ja katsotaan. Hollannin ukkeli tuli sattumoisin paikalle ja sanoi koko lahden poikki menevän ison miehen hauiksen (ei minun) levyinen kalastuslaivojen ankkurikettinki. Miksi nyt vasta, kun näki vierestä meidän touhuavan ankkurin kanssa jo aamulla.
Nyt kun tiesi, mikä siellä pidättelee, uskalsin ryhtyä vinssaamaan. Hollannin ukkeli oli keulassa antamassa ohjeita ja kun sanoin pienen ajan päästä, että ketju on jumissa, hän sanoi, että jatka vaan. Sanoin, että jumissa. Siihen kelpo kaverimme totesi, että jos ei apu kelpaa, olkoon ja lähti muina miehinä pois!
Nyt, kun asian tiesi, laitoin kahteen vinssin köydet, jotka olivat kiinni sakkelilla ankkurikettingissä vesirajassa ja nousihan se paksukin ketju ylös. Apuun tuli tässä vaiheessa kauempaa naapurista ranskan veneen isä ja tytär. Ja valmiina sukeltamaan tarvittaessa. Tämä on sitä meininkiä, mitä on tottunut näissä matkavenesatamissa kohtaamaan.
No, sittenhän se oli helppoa. Kaksi juoksuköyttä kireälle ketjun lenkkeihin ja ankkuria löysätessä se putosi kauniista irti. Kiitokset ranskalaisille ja kokka kohti La Coruñaa. Jo huomiseksi on luvassa vastatuulia, joten siksikin lähtö oli paikallaan. Saimme myös aamulla tekstiviestin, että Lady Bird oli laskeutunut La Coruñaan suoraan Falmouthista.
(Katariinassa on Delta-ankkuri nostettu kymmeniä kertoja sekä edestä että takaa käsipelillä. Tänään ei ankkurivinssikään olisi auttanut. katsotaan nyt tämä tilanne ankkureiden osalta uudestaan paremmalla ajalla. Ankkurissaolo sinällään jatkuu sopivilla paikoilla edelleenkin.)
Viimeistelen juttua Marina Coruñassa lauantaiaamuna. Täällä hifi pelaa. Kaksi yötä on maksettu. Palataan.
Ami, laita tekstarina se ruokapaikan osoite.
Vielä kuva Viveirosta Villelle, Kaisalle, Netelle ja Niilolle.
Capo Ortegalilla.
Capo de Ortegalia kiertämässä. Kohta tuulee.
Ankkurissa.
Ankkurissa.
Vanhankaupungin keskusaukio aamulla.
Cedeiran vanhaa kaupunkia kirkonmäeltä.
Cedeiran uuden puolen keskusaukion vilskettä ja vilinää.
Matkaveneilyn normaalitilanne. Avuliaita ihmisiä.
Kuvassa ei ole heinätukko, vaan noin paksu kettinki.
S/Y Katariina 