”Kotona pihalla”, plaza olohuoneena

23 10 2013

Tuulet kääntyvät koilliseen ja voimistuvat loppuviikosta. Päätimme lähteä jo huomenna Teneriffalle. Santa Cruziin on matkaa n. 60 mailia ja keskiviikko on varattu purjehdukseen. Veneen varustelu onnistuu siellä paremmin kuin täällä Gomeralla. Loput valmistelut ovat ylitystä varten tapahtuvat siellä. Suurimpana urakkana on ruoka- ja juomavarastojen täyttäminen.

Paikallinen Ruben ei saanutkaan laitasuojiin tilaamiaan rinkuloita ajoissa, joten suojat lähetetään perässä Teneriffalle. PalomaX siirtyi jo tänä aamuna saarelle ja todennäköisesti tapaamme Santa Cruzissa ensi viikolla.

Toissapäivänä ajoimme Sepon ja Annen kanssa saarta ympäri. Reitti kulki ensin ylös saaren keskustaan ja sieltä ajoimme vihreän Garajonaun kansallispuiston (http://fi.wikipedia.org/wiki/Garajonayn_kansallispuisto) läpi keskukseen, jossa saaren erikoista faunaa ja flooraa selostettiin perinpohjaisesti kuvin ja tekstein. Jos katsotte satelliittikarttaa Gomerasta, voitte nähdä, miksi saarta kutsutaan rusinaksi.

Vallehermoson ja Alojeran kautta laskeuduimme Valle Gran Greyn laaksoon, jossa nautittiin lounas. Jälkiruuaksi olisi ollut villibanaaneja, mutta Sinikan mielestä ne kasvoivat kyllä paikallisessa tarhassa. Emme ottaneet, olivat niin raakoja. Gomeran maisemat ovat edelleen mitä erikoisimmat. Ikävästi vain isot metsäpalot ovat täälläkin pilanneet maisemaa.

Veneellä ovat jatkuneet pienet puhdetyöt, auttava aurinkokatos on hankittu. Tänään kävin vielä vaeltamassa muutaman tunnin lenkin ylhäällä La Roguen ja vihreän kansallispuiston poluilla. Useille reiteille pääsee kätevästi bussilla. Turisti-infosta saa hyvän vaelluskartan.

Mikä tekee San Sebastianista niin loistavan venesataman. Hyvät palvelut, ystävällinen henkilökunta, matkaveneiden yhteisö (suurin osa on lähdössä erilaisia reittejä Atlantin yli). Mutta, ehkä kaikkein tärkein on marinan sijainti aivan kaupungin keskustassa, satamaan avautuvan aukion laidalla.

Aina, kun lähdet liikkeelle satamasta, kuljet läpi kaupunkilaisten olohuoneen, keskusaukion, jolla aamusta iltaan kaupunkilaiset, pienimmistä köpöttäviin vanhuksiin, viettää aikaa mitä monenlaisimmissa puuhissa. Jossain nurkassa pelataan aina palloa, tuolla muutama leppoisa vanhus juo maitokahviaan, pari veneilijää nettaa tulevia säitä ja kaiken aikaa ihmiset kulkevat ristiin rastii aukiota, juttelevat päivän puuhistaan, kiirehtivät ostoksille ja aina välillä istahtavat kahville tai pienelle oluelle. Myös sinä tunnet olevasi osa kaupunkia!

(Otsikkoon lisätty viittaus Tuulenkylään 27.10.)

La Zarcitasta lähtee vaellusreitti alas vuorille ja tuonne Garajonayn metsikköön.

La Zarcitasta lähtee vaellusreitin alas vuorille ja tuonne Garajonayn metsikköön.

Toisaalle näkymät ovat vuoristoiset. Taustalla edellisen vaelluksen vuori.

Toisaalle näkymät ovat vuoristoiset. Taustalla edellisen vaelluksen vuori.

La Rogue, Kolumbuksen  muna.

La Rogue, Kolumbuksen muna.

Tuhannessa metrissä.

Tuhannessa metrissä.

Alojeran pikkukylä länsirannalla. Terveiset Galiciaan.

Alojeran pikkukylä länsirannalla. Terveiset Galiciaan.

Valle Gran Grey.

Valle Gran Grey.

Ja katsetta hieman oikealle.

Ja katsetta hieman oikealle.

Lounaspaikan laiturilla.

Lounaspaikan laiturilla.

Villiabanaaneja.

Villibanaaneja.

Taisivat ollakin tuossa tarhassa.

Taisivat ollakin tuosta tarhassa.


Toiminnot

Information

One response

23 10 2013
Palopää

Vihreisiin, koviin banaaneihin (platanos) on parempi tottua. Ne ovat teidän perusruokaa Karibialla. Niitä käytetään kuten perunoita – ei perunoitakaan syödä raakana. Paloiteltuna, friteerattuna, litistettynä ja uudelleen friteerattuna ne saavat nimen tostones. Herkkua!
Terv. Palopää Padovasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: