Tobago Cays

Harvoin on välipäivät vietetty tällaisissa olosuhteissa. Purjehdimme perjantaina itätuulen puhaltaessa kymmenen metriä lanteelta kohti Tobago Caysin luonnonpuistoa. Utuisesta horisontista 25 mailin jälkeen ilmestyivät eteemme ensin isommat saaret, Union Island ja Maureau, sitten nuo neljä paratiisisaariksikin nimitettyä pikku saarta, joiden ympärillä meri on turkoosia, koralliriutat kohisevat ja aurinko paistaa.

Kiinnityimme poijuun lähelle Baradel-saaren hiekkaniemeä. Tuuli oli navakka, (oikeastaan koko tällä puolella Atlantia tuulet ovat olleet ehkä liinkin navakoita), Horse Shoe- riutta kohisi edessämme. Kun livuimme poijupaikalle Petit Rameaun ja Petit Bateaun turkoosista salmesta, Anni totesi, että VAU, tällaistako täällä on!

Vietimme saarilla kolme päivää sukellellen, pieniä saariretkia tehden ja välillä herkkumakaryyniä syoden. Johannes valmisti sunnuntaina vuohenjuustopastan, jonka tuoksu houkutteli Fågel Blån Ollinkin sitä syomään. Olli tuli lauantaina taaksemme ankkuriin ja aikoi viettää pitemmän ajan näilla saarilla.

Annin ja Johanneksen loma on kääntynyt viimeiselle viikolle. Maanantaina lähdimme takaisin Bequialle, jossa vietämmen uuden vuoden aaton. Purjehdus oli kirkkoherra Jaatisen sanoin riemullista, tuuli suunnasta 80 astetta, meidän suunta 14 astetta, tuulta kymmenen, yksitoista metriä, välillä kolmea-, neljäätoistakin metriä. Iso oli kakkosreivissä ja genuaa avattu riittävästi. Nimittäin samaan aikaan radalle lähti viisi venettä ja kuinka ollakkaan olimme ensimmäisinä maalissa. Pahin kilpailija oli punainen purjevene, joka Bequian lahdella (kun se sinne ehti), paljastui 42:ksi uudeksi tanskalaiseksi Moodyksi.
Ä ö

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE JA LISÄKSI SIVUMYOTÄISIÄ TUULIA MERENKULKIJOILLE!
toivottaa Katariinan laivaväki

Advertisement

Bequia II

Joulu on vietetty, rannassa alkaa taas jumputus, Tapanin tanssit. Jouluaaton ateriakokonaisuus tarjoiltiin kannella 2. Sinikka oli taas loihtinut menun, joka oli perinteinen: kalat ja kinkku (pihviversiona). Ja tietysti, myös perinteinen, ähky ruokailun jälkeen. Lahjoja avattiin, merkittävimpänä, Sinikan Annille fair-saarten mallin mukaan kutomat sukat.

Joulupäivänä satoi koko päivän. Edellisenä yönä täällä riehui pienimuotoinen myrsky. Saint Vincentillä jopa muutama ihminen menehtyi mutavyöryissä. Onneksi olimme suojan puolella, vain salamat ja sadekuurot riuhtoivat lahden veneitä. Fågel Blån Olli kävi iltapäiväkahvilla Katariinassa maistelemassa lohileipiä sadekuurojen välissä.

Tänään teimme retken saaren toiselle puolelle kilpikonnakasvattamoon. Mukana oli myös Olli. Ajoimme paikallisella taksilla sinne ja kävelimme retkipatikointia takaisin. Matkalla oli pari huomattavaa havaintoa: tavallisia lehmiä laitumella, tausta vain oli hieman erilainen, huojuvat palmut. Toinen oli Niilolle bongattu traktori, joka vaatisi pientä fiksausta, mutta olisi ”tee se itse miehelle” oiva hankinta.

Huomenna lähdemme heti aamusta etelään, suuntana 25 mailin päässä oleva Tobago Cays. Siellä on tarkoitus viettää muutama päivä snorklaillen ja sitten pikkuhiljaa palata takaisin pohjoiseen. Tobago Caysin aluehan on sitä kuvista tuttua Karibiaa. Meilläkin on kameran akut ladattuna.

JOULUSAUNA

HYVÄÄ JOULUA!

Kaikille blogin lukijoille, sukulaisille, ystäville ja (Jyväs) kylän miehille – ja tietysti naisillekin. Eriyisesti Katariinan purjehduksella mukana olleelle miehistölle, Amille, Matille, Ollille, Esalle ja Paavolle sekä sää- ja spottimiehille Akille, Markulle ja Aleksille.

Samoin kaikille suomalaisille purjehtijoille maailman merillä, erityisesti Aidan Karille ja Jatalle + tykyille, Calimeralla Nikelle ja Hannalle, Defyrin miehistölle, Fågel Blån Ollille (täällä Bequialla), Homelessin Mikolle ja Johannalle, Mantalla Aulille ja Hannulle, Paloma-X:n Sepolle ja Annelle, Pantheran Juhalle ja Maijulle, Zaran Hannulle.

Alla pari kuvaa Bequian keskustan jouluvalaistuksesta. Täällä ei taida sataa lunta tänä jouluna.

Bequia, Saint Vincent and Grenadines

Eilen aamulla kahdeksan aikaan ajoimme viime keväänä sovittuun paikkaan joulun viettoon. Bequian Admirality Bay avautui aamuvalossa eteemme satoine veneineen rankan yöpurjehduksen jälkeen. Koko yö Barbadokselta tänne tuuli kovaan ja aallot heiluttivat Katariinaa Atlantin malliin.

Purjehdimme Sinikan kanssa kahden tunnin vuoroja, nuoriso pääasiassa nukkui autuaan tietämättömänä vihaisesta merestä. Aamuyöllä koko miehistö tuli kannelle, kun iso musta pilvi toi ärhäkän squallin päällemme. Meillä oli ollut koko yön ykkösreivi isossa, mutta päätin laskea sen kokonaan puhurissa. Päätös tuli hieman liian myöhään, emme saaneet sitä heti alas ja rannassa huomasimme ylimmän latan menneen poikki.

Bequian vihreä saari tuli horisonttiin auringon noustessa. Maahantulomuodollisuudet hoidettiin paikkallisessa virastossa pääkadun varrella ja iltapäivä meni yön tunteja nukkuessa. Lahdella on tosiaan ainakin sata venettä joulun vietossa. Menimme aluksi pohjoisrannalle, eteläpuolella oli kuitenkin enemmän veneitä.

Jäimme kuitenkin poijuun ainakin kahdeksi päiväksi pohjoisrannalle. Näköjään molemmilla puolilla on puolensa. Useat palvelut ovat pohjoisrannalla, rantaravintoloiden viihtyisä ranraraitti etelärannalla. Poijun hinta on viitisentoista Usata/yö, useimmat veneet ovat
poijuissa, paljon myös ankkurissa etelärannan hiekkapiitsin edustalla.

Saari on vihreä, palmuja rannassa ja meno Karibian letkeää. (Sisältäen tietysti huiman hinnan letkeästä menosta.) Musiikki soi, koko yön. Ei kuitenkaan liian häiritsevästi. Venekansalle on tarjolla lobstereita, vettä, dieseliä, jäitä ja pesulapalveluita suoraan veneeseen. Tuuli tulee edestä idästä saaren takaa ja tuo välillä pieniä sadekuuroja vilvoittamaan kuumaa sisätilaa.

Kävimme heti tänään suomalaisen Swanin, Eclipcen, suosittelemalla Hope Peachilla saaren itärannalla. Hieno retki, valtavat aallot sukellella ja palmut kiipeillä. Paikkakuntalaisen taiteilijan Jacop Scottin enemmän ja vähemmän kotikutoinen ateljee rannan tuntumassa houkutteli ostoksille.

Mahtava päivä, kävely takaisin Port Elisabethiin, avocadopasta ja sitten erittäin ansaitut sekunnit ruokailun jälkeen. Tosin nuoriso ei niitä ottanut, vaan lähti heti pastan jälkeen rannan aktiviteetteihin. Pikkuhiljaa valmistaudumme joulun viettoon täällä. Pari punaista isoa rusettia on jo hankittu Barbadokselta. Joulupukkikin on tulossa, muutama paketti on tiedossa.

PS. Paavo, KIITOS! (Istuimme Johanneksen kanssa linkkiaseman varaolutpaikassa, paikan emäntä sitten ihmettelemään: missä se on se kolmas mies. Sanottiin, että lensi jo joulun viettoon Suomen talveen, muuten olisi ollut mukana.)

PS2. Njurgalle LÄMPIMÄT terveiset Bequialta!

Bridgetown, Barbados II

On ensin todettava, että tämä nettiasia on muuttunut erittäin hankalaksi. Toinen tietokone kadotti a:kirjaimem, eikä siihen pääse kirjautumaan sisään. Nyt toimitaan tällä vanhallam koneella, joka on hidas kuin netti kymmenen vuotta sitten modeemilla. IPadillä taas ei voi touhuta kuvien kanssa. Sitten vielä koneiden rahtaaminen rantaan vaatii oman operaatinsa. Että sellaista.

Eli olemme viettäneet täällä Barbadoksen pursiseuralla nyt reilun viikon. Aika on kulkenut kuin siivillä. Maanantai-iltana järjestimme Calimeran ja Aidan tykymiehistän kanssa oikein kunnon peetspartyn pursiseuran ranytapuiden katveessa täyden kuun loisteessa. Ilta onnistui loistavasti, Niken grilli oli kuumana ja aidalaiset olivat hoitaneet kylmää Banksia ja etelärinteen rypäleviiniä tarjolle.

Annille ja Johannekselle grilliparty oli mukava aloitus Karibian lomalle. He saapuivat sunnuntai-iltana, ja olimme lentoasemalla vastassa ja veimme heidät Silver Sandiin hiotelliin torstaiksi, kunne spPaavolta vapautuisi keulapiikki. Sunnuntaina tutustuimme myös ensim kertaa tuk tuk tai raggaebusseihin, joissa kahden paikallisen dollarin hinnalla pääsee siirtymään Bridgetownin ympäsistössä kätevästi, nopeasti, äänekkäästi ja usein ahtaasti paikasta toiseen.

Calimerat saatettiin tiistaina kohti Grenadaa, Aidan tykymiehistö lähtee tänään samalla lennolla kuin Paavo kohti lumista kotomaata. Aidat jäävät luultavasti muutamaksi päiväksi vielä tänne, me suuntaamme huomenna sata mailia suoraan länteen, joulunviettoon Admirality Bayhin Begian saarelle.

Tänään siis loppuu Paavon pesti Katariinassa. Olemme jo useaan otteeseen todenneet, että jos jossain tarvitaan hyvää miestä, Paavo on sellainen. Aivan upea, osaava ja rauhallinen gasti teki koko Atlantin ylityksestä miellyttävän purjehduksen. Mereltä kyllä teki mieli pois aivan muista syistä. Pari viikkoa valtamerellä riittää hyvin avomeripurjehdukseksi.

Eilen otimme kuljettajan ja auton. Kaikkiaan kolme kuljettajaa ajoi kolmea ukkoa yympäri Barbadoksen pohjois- ja itä osaa. Maisemat vaihtelivat suuresti. Itärannalla tuuli tuiversi ja aallot löivät hiekkaan.

Yhdessä kohtaan linkkilinja loppui ja saimme liftikyydin ystävälliseltä sähkömieheltä. Paikallinen nuori äiti hoiti meille matkailijoille välikyydin. Ja mikä parasta, bussit olivat pikavuoroja. Nimittäin kuljettajat ajoivat tuhatta ja sataa. Hyvä kun kopperot pysyivät kasassa.

Nyt vietämme haikeita jäähyväisiä. Paavo on lähdössä lentokentälle. Me jäämme kiertelemään reilut pari viikkoa Annin ja Johanneksen kanssa. src=”https://sykatariina.files.wordpress.com/2013/12/img_17051.jpg?w=300″ alt=”IMG_1705″ width=”300″ height=”225″ class=”alignleft size-medium wp-image-1799″ />

Bridgetown, Barbados

Olemme nyt viettäneet muutamia päiviä Karibian lämmössä. Keskiviikkona kolmen luukun ilmoittautumisen jälkeen siiryimme ankkuriin Carlisle Bayn pohjoisrannalle, jossa oli taas edustettuna kaikki pohjoismaat Islantia lukuunottamatta.

Ankkuripaikka oli lähellä kaupunkia, johon jollalla pääsi kanavaa pitkin. Vasta illan pimeydessä kävimme juomassa Banksit kylillä ja sitten uni taas maistui. Torstaina kirjoittelin blogia, Sinikka ja Paavo kävivät kaupungilla ja pesulassa. Pesula sijaitsi Barbadors Yachtclubin vieressä ja kuinka ollakkaan he ilmoittautuivat viikon vierasjäseniksi paikkaan. Sisään maksettiin 300 paikallista dollaria ja sen sitten sai käyttää paikan antimiin (esim. Rhumpunch). Lähtiessä käyttämättömät rahat saisi takaisin.

Niinpä iltapäivällä siiryimme meille varattuun poijuun clubin rantaan. Paikka on valkoisella rannalla palmupuistikossa sijaitseva kokonaisuus vanhoine clubitaloineen, valkoisisilla pöytäliinoilla katettuine pöytineen ja tenniskenttineen. Sopiva ympäristö siis meille purjehtijoille.

Keskustaan on pari kilometriä matkaa. Ja matkan varrella avautuu nähtäväksi toisenlainen Barbados. On kuin kulkisi New Orleanssin kapeilla kaduilla jazzsointuisten enemmän tai vähemmän korjausta vaativien pikku talojen keskellä. Hämyisiä baareja on siellä täällä. Varsinainen paikallisen väen kokoontumispaikka on linkkiaseman ympäristö, jossa mekin istuimme varaoluilla
ja söimme paikallista lentokalaleipää. Eipä tullut merellä mieleen laittaa sinttejä pannulle.

Varsinainen Bridgetownin keskusta on hieman mauttomaan ja sekavaan tyyliin rakennettu risteilijäturiteille tarkoitettu ostoskatuverkosto, josta koetamme pysyä kaukana. Ja eipä täältä pursiseuralta mihinkään kaipaakaa.

Toissayönä saapui Calimera. Päivystimme VHF:ää ja ohjasimme heidät Katariinan viereen varattuun poijuun. Ja kuinka ollakkaan tänään tuossa äskettäin Aida saapui niemen nokan takaa lahdelle ja nyt olemme varaamassa heillekin poijua ystävällisestä ja erittäin viihtyisästä pursiseuran rannasta.

Aamuöllä tuli teksitiviesti Annilta ja Johannekselta, he olivat lentokoneessa ja illalla paikallista aikaa olemme heitä vastassa lentoasemalla. Ei muuta kuin tervetuloa. Stig om board!

Atlantin yli ennätysajassa

Sää Atlantin ylitystä silmällä pitäen oli hyvin lohduton. Suuret matalapainerintamat valtavine käyräväleineen ennustivat keveitä tuulia ainakin viikoksi eteenpäin. Muutaman päivän mahdollinen tuulijakso oli kuitenkin luvassa loppuviikoksi. Sitten taas keveitä puolen tai korkeintaan yhden väkäsen kelejä.

Olen aina itse saarnannut, että kaikkein tärkein turvallisuus- ja mukavuustekijä merellä on aika. Meidän suunniteltu aikataulu venyi kuitenkin hieman Kanarialla, tosin tarpeellisesta sukulaisuussyystä. Ja kuinka ollakaan, tyynet kelit alkoivat juuri, kun meidän piti lähteä. Paavolla oli lento jouluksi kotiin ja Anni ja Johannes olivat tulossa Barbadokselle. Eli nyt ensimmäisen kerran meillä oli aikataulu.

Koneella lähdettiin tiistaina 26.11. tyynelle merelle kohti Länsi Intiaa. Mieli oli kuitenkin korkealla, hieman tietysti kaikkia jännitti tulevat viikot aavalla merellä. Polttoainetta oli tankattu, niin kuin muutkin veneet Mindelossa, tankit pullolleen. Katariinassa oli kaikkiaan 300 litraa dieseliä. Vielä lähtöaamuna ostin uuden 25 litran pänikän istumalaatikkoon.

Jo toisena päivänä aloimme ottaa talteen kaikki vähäisetkin tuulen henkäykset. Saimme viritetyillä purjeilla kerättyä ainakin pari solmua lisää vauhtia. Kierroksia koneessa oli 1600-1800 eli jatkuvan kuoppaisella laineikolla n. neljän solmun vauhtiin. Matkaa Kap Verdeltä Barbadokselle plotteri antoi 2014 mailia. Siis 20 päivää sadan mailin vuorokausimatkoilla. Näitä sitten aloimme pudottaa päivä kerrallaan ja kerätä ylimääräisiä maileja matkavuorokauteen samalla pienentäen kokonaisaikaa.

Jo toisena päivänä saimme spinnun vetämään muutamia tunteja. Torstaina 28. 11. spinnu oli tulilla koko päivän kunnes eteläinen tuuli mahdollisti vasemman halssin etenemisen. Yöllä tavallisesti tuuli tyyntyi kokonaan, ristimaininki tietysti jäi keinuttamaan venettä. Kombinaattiyön jälkeen seuraavana päivänä pääsimme taas purjeilla koko päivän.

Lauantaina tuuli kääntyi Jokiniemen Herbien ennustusten mukaisesti S, SW, W, NW. (Markulta tuli kaksi kertaa vuorokaudessa erinomaiset ennusteet tekstarina Iridiumiin ja Akilta yleisempi kerran päivässä). Puoli päivää ajettiin vastaiseen ja lopulta tiukkaa vastaista keskellä Atlanttia, yöllä taas konella avittaen.

Olisiko tämä nyt tällaista. Tunnelma veneessä tiukkeni (ei Paavolla, joka jaksoi uurastaa vahtivuorosta toiseen purjeita viritellen). Jatkuva keikkuminen, tuuli ja tyyni, epätietoisuus tulevasta viikosta. Riittääkö polttoaine, ja mihin, pääsemmekö koskaan kunnon pasaateihin vai lillimmekö 20 päivää tyynellä merellä. Tämä kaikki kaihersi kipparin mieltä. Ja itse asiassa koko alkumatkan pieni sairastelukin.

Tuli mieleen Pirkan hiihto, jossa jo heti alkumatkasta ennen Kuninkaanlähdettä huomataan surkeasti, että uuden lumen nollakelillä ei millään tulla saamaan pitoa suksenpohjiin, matkaa on jäljellä vielä 80 kilometriä, tästä ei voi tulla mitään. Atlantilla vain ei voi keskeyttää!

Kaikella virittelyllä, spinnupurjehduksella sekä erityisen tarkalla ajolla etenimme kuitenkin reilun 130 mailin vuorokausimatkoja. Autopilotti ohjaili keveissä keleissä, kovemmissa tuulissa ajoimme käsin. Koko matkan aikana olimme aina alle kymmenen mailin etäisyydellä leilainista.

Tuuli vaihteli ensimmäisen viikon jälkeen suuntaa idästä itäkoilliseen. Jiippejä ja virsarin vaihtoja teimme tarvittaessa. Pari kertaa ajoimme pelkällä spinnulla ilman isoa, jotta päästäisiin suoraan kohteeseen.

Tässä kohtaan, viikon purjehduksen jälkeen meille valkeni, että Atlantti on valtameri. Sinällään päivät ja yöt, vahtivuorot, ruokailut ja levot rytmittyivät sopivasti, mutta kyllä viikko veneessä ja edessä vielä tuntematon määrä päiviä havahduttivat huomaamaan, että ympärillä on merta. Siis, merta merta merta merta merta merta merta merta merta merta merta merta merta, merta merta merta merta merta merta ja vielä kerran merta!

Laskettiin, että jos Katariina olisi sentin mittainen ja laitettaisiin se kulkemaan paperia pitkin sama matka kuin kymmenmetrinen vene merellä tällä yliyksellä, paperi olisi viisi kilomeriä pitkä.

Marraskuun viimeisenä päivänä Paavon pitkä ja ansiokas kommodorin pesti päättyi Jäpsin peräsimessä. Katariinan peräsimessä pesti vielä jatkui. Juhlistimme päivää kahvihetkellä ja pienellä grappatujauksella. Ja jos joku olisin sattumalta ollut samoilla seuduilla purjehtimassa, olisi nähnyt koko päivän ajan peräpeilissä liehuvan Jämsän pursiseuran uljaan lipun!

Sää vaihteli matkan aikana useasti. Oli polttavan kuumia aurinkoisia päiviä, mutta useita aivan sateisiakin päiviä. Loppumatkasta jouduimme yöllä yhteen vihaiseen pilveen, joka pääsi riuhtaisemaan venettä ennen reivausta. Onneksi preventteri kesti. Tyyninä öinä ihailimme tähtitaivasta. Alkumatkasta kuu oli aivan pimeänä. Loppumatkasta se sitten valaisi vauhdikkaita öitä jo puolikkaana.

Kyllä Paavo hämmästyi yhtenä yönä, kun herätin hänet vahtiin. (Kaikki ajoimme aina itseksemme vahdit koko matkan ajan päivät ja yöt.) Veneestä löydettiin eteläisen tähtitaivaan kartta ja erityisesti Paavo sitä tutki innokkaasti. Yhtenä yönä siis havaitsin, että yksi tähti puuttui taivaalta, siitä sen toisen kirkkaamman vierestä. Tomerana miehenä Paavo sen kyllä taas löysi ja taivaan merkit olivat taas kohdallaan. Orionin tähtikuvio oli meillä kaikilla yövahtivuoroilla paras suuntamerkki.

Purjehdimme kahden tunnin vahteja. Sinikalla oli yksi päivävahtivuoro vähemmän. Hän laittoi ruoat ja myös hoiti myös tiskit kahden viikon ajan KEIKKUVASSA veneessä. Tuore ruoka riitti n. viikoksi, omenat koko matkaksi. Lähtökohtana ruokailussa oli yksinkertaisuus ja helppo laitettavuus. Tosin 6.12. itsenäisyyspäivänä Sinikka loihti loistavan menyn, kaksine silleineen, jälkiruokineen ja kruununa jääkaapista kaivettuun Kaisun tuomaan Porokylän limppuun.

Katariinan taktiikka onnistui tällä Atlantin ylityksellä lopulta suunnitellusti. Ensimmäinen viikko ajettiin tyynet kohdat koneella purjeet vetäen. Sitten purjehdittiin päivät vauhdikkaasti spinnulla tai virsikirjalla (siis iso purje toisella ja genua puomilla toisella puolella). Muutaman yönä avitettiin tuulen tyyntyessä koneella. Kunnes lopulta saavutettiin oikeat tuulet. Ja niitä sitten riittikin.

Paras päivämatka oli tasan 170 mailia/vrk. Valtameri näytti siis myös tuulisen puolen. Aallot kohosivat korkeina vuorina ympärillä. Välillä olimme pohjalla suuressa kattilassa, ympärillä vain valkoharjaisia seinämiä (luvattu 2-3 metriä, suurimmat ainakin viisi metriä). Ja tietysti tuuli tuli aivan takaa.

Mahtava miehistö pystyi ajamaan aivan muutaman asteen tarkkuudella suoraan kohteeseen. Mitä nyt joskus jotkut vinkura-aallot keikauttivat veneen sivuluisuun jyrkkään alamäkeen kohti aallon pohjaa. Tulin kerran vahtiin, vene kulki seitsemää, kahdeksaa solmua, surffeissa yli kymmentä ja kysyin Sinikalta, että mitä suuntaa on ajettu. Sinikka totesi että, siinä se ollut kokolailla 271.

Tiistaina 10. 12., kaksi viikkoa lähdön jälkeen illalla Barbadoksen valot alkoivat tuikkia horisontissa. Olimme jo lähellä, alle parin kymmenen mailin etäisyydellä. Edelleen tuuli kovaa, kiersimme saaren kaakkoiskärjen (tulimme lopulta kaikkiaan vain 4 mailia ohi reittipisteen) ja ajoimme rantaa kiertäen Bridgetownin edustalle Carlisle Bayhin.

Kiinnityimme lahden eteläreunalla ilmeisesti pursiseuran poijuun, olimme luvalla sanottuna pöllämistyneitä, huokaisimme, otimme grapat ja totesimme ylittäneemme Atlantin ennätysajassa: 14 ja puoli vuokautta. ( Siis Maestro 35:n ennätys tai ainakin nopein kaikista toistaiseksi Atlantin ylittäneistä Jäpsin veneistä.)

KIITOS KAIKILLE KANNUSTAVISTA KOMMENTEISTA. HIENOA LUKEA, ETTÄ OLETTE MATKASSA MUKANA. ERITYISESTI NUO HIIHTOKILOMETRIT KUTKUTTAVAT. ONHAN TÄÄLLÄKIN VALKOISTA, TUOTA VITI VALKOISTA RANTAHIEKKAA.

Tältä näytti mittarissa.

Ja tältä rikissä. Tuskastuttavaa.

Spinnu laskettu suoraan keulapiikkiin. Useina päivinä satoi vettä.

Myrskyn jälkeen on poutasää.

Lattojen kiristys läpsytyksen jälkeen.

Kommodori Keskisen viimeinen päivä. Tätä ennen satoi ja otimme sadesuihkut.

Erinomaisten kommodoriaikojen muistelua.

Tätäkin voi Atlantin ylitys olla.

Kirjallisia töitä polttavassa auringossa.

Itsenäisyyspäiväateria katettuna. Ja vene KEINUI.

Taivaallinen valoilmiö. Yöllä vastaavasti kirkkaalla säällä tähtitaivas.

Olisiko siellä kalaa?

Spinnu vetää vielä pimeässäkin.

Bonito nousi väärään aikaan. Pimeää ja spinnu ylhäällä. Laitettiin kasvamaan.

Aaltovuoria Atlantilla. Tuuli 13 m/s, vauhti 9 solmua.

Banaanit kypsyivät lopulta banaaniletuiksi. Taas herkkuja kokkiosastolta.

Loppumatkan tuulivoimaa. Parhaimmillaan 15-16 m/s.