Atlantin yli ennätysajassa

Sää Atlantin ylitystä silmällä pitäen oli hyvin lohduton. Suuret matalapainerintamat valtavine käyräväleineen ennustivat keveitä tuulia ainakin viikoksi eteenpäin. Muutaman päivän mahdollinen tuulijakso oli kuitenkin luvassa loppuviikoksi. Sitten taas keveitä puolen tai korkeintaan yhden väkäsen kelejä.

Olen aina itse saarnannut, että kaikkein tärkein turvallisuus- ja mukavuustekijä merellä on aika. Meidän suunniteltu aikataulu venyi kuitenkin hieman Kanarialla, tosin tarpeellisesta sukulaisuussyystä. Ja kuinka ollakaan, tyynet kelit alkoivat juuri, kun meidän piti lähteä. Paavolla oli lento jouluksi kotiin ja Anni ja Johannes olivat tulossa Barbadokselle. Eli nyt ensimmäisen kerran meillä oli aikataulu.

Koneella lähdettiin tiistaina 26.11. tyynelle merelle kohti Länsi Intiaa. Mieli oli kuitenkin korkealla, hieman tietysti kaikkia jännitti tulevat viikot aavalla merellä. Polttoainetta oli tankattu, niin kuin muutkin veneet Mindelossa, tankit pullolleen. Katariinassa oli kaikkiaan 300 litraa dieseliä. Vielä lähtöaamuna ostin uuden 25 litran pänikän istumalaatikkoon.

Jo toisena päivänä aloimme ottaa talteen kaikki vähäisetkin tuulen henkäykset. Saimme viritetyillä purjeilla kerättyä ainakin pari solmua lisää vauhtia. Kierroksia koneessa oli 1600-1800 eli jatkuvan kuoppaisella laineikolla n. neljän solmun vauhtiin. Matkaa Kap Verdeltä Barbadokselle plotteri antoi 2014 mailia. Siis 20 päivää sadan mailin vuorokausimatkoilla. Näitä sitten aloimme pudottaa päivä kerrallaan ja kerätä ylimääräisiä maileja matkavuorokauteen samalla pienentäen kokonaisaikaa.

Jo toisena päivänä saimme spinnun vetämään muutamia tunteja. Torstaina 28. 11. spinnu oli tulilla koko päivän kunnes eteläinen tuuli mahdollisti vasemman halssin etenemisen. Yöllä tavallisesti tuuli tyyntyi kokonaan, ristimaininki tietysti jäi keinuttamaan venettä. Kombinaattiyön jälkeen seuraavana päivänä pääsimme taas purjeilla koko päivän.

Lauantaina tuuli kääntyi Jokiniemen Herbien ennustusten mukaisesti S, SW, W, NW. (Markulta tuli kaksi kertaa vuorokaudessa erinomaiset ennusteet tekstarina Iridiumiin ja Akilta yleisempi kerran päivässä). Puoli päivää ajettiin vastaiseen ja lopulta tiukkaa vastaista keskellä Atlanttia, yöllä taas konella avittaen.

Olisiko tämä nyt tällaista. Tunnelma veneessä tiukkeni (ei Paavolla, joka jaksoi uurastaa vahtivuorosta toiseen purjeita viritellen). Jatkuva keikkuminen, tuuli ja tyyni, epätietoisuus tulevasta viikosta. Riittääkö polttoaine, ja mihin, pääsemmekö koskaan kunnon pasaateihin vai lillimmekö 20 päivää tyynellä merellä. Tämä kaikki kaihersi kipparin mieltä. Ja itse asiassa koko alkumatkan pieni sairastelukin.

Tuli mieleen Pirkan hiihto, jossa jo heti alkumatkasta ennen Kuninkaanlähdettä huomataan surkeasti, että uuden lumen nollakelillä ei millään tulla saamaan pitoa suksenpohjiin, matkaa on jäljellä vielä 80 kilometriä, tästä ei voi tulla mitään. Atlantilla vain ei voi keskeyttää!

Kaikella virittelyllä, spinnupurjehduksella sekä erityisen tarkalla ajolla etenimme kuitenkin reilun 130 mailin vuorokausimatkoja. Autopilotti ohjaili keveissä keleissä, kovemmissa tuulissa ajoimme käsin. Koko matkan aikana olimme aina alle kymmenen mailin etäisyydellä leilainista.

Tuuli vaihteli ensimmäisen viikon jälkeen suuntaa idästä itäkoilliseen. Jiippejä ja virsarin vaihtoja teimme tarvittaessa. Pari kertaa ajoimme pelkällä spinnulla ilman isoa, jotta päästäisiin suoraan kohteeseen.

Tässä kohtaan, viikon purjehduksen jälkeen meille valkeni, että Atlantti on valtameri. Sinällään päivät ja yöt, vahtivuorot, ruokailut ja levot rytmittyivät sopivasti, mutta kyllä viikko veneessä ja edessä vielä tuntematon määrä päiviä havahduttivat huomaamaan, että ympärillä on merta. Siis, merta merta merta merta merta merta merta merta merta merta merta merta merta, merta merta merta merta merta merta ja vielä kerran merta!

Laskettiin, että jos Katariina olisi sentin mittainen ja laitettaisiin se kulkemaan paperia pitkin sama matka kuin kymmenmetrinen vene merellä tällä yliyksellä, paperi olisi viisi kilomeriä pitkä.

Marraskuun viimeisenä päivänä Paavon pitkä ja ansiokas kommodorin pesti päättyi Jäpsin peräsimessä. Katariinan peräsimessä pesti vielä jatkui. Juhlistimme päivää kahvihetkellä ja pienellä grappatujauksella. Ja jos joku olisin sattumalta ollut samoilla seuduilla purjehtimassa, olisi nähnyt koko päivän ajan peräpeilissä liehuvan Jämsän pursiseuran uljaan lipun!

Sää vaihteli matkan aikana useasti. Oli polttavan kuumia aurinkoisia päiviä, mutta useita aivan sateisiakin päiviä. Loppumatkasta jouduimme yöllä yhteen vihaiseen pilveen, joka pääsi riuhtaisemaan venettä ennen reivausta. Onneksi preventteri kesti. Tyyninä öinä ihailimme tähtitaivasta. Alkumatkasta kuu oli aivan pimeänä. Loppumatkasta se sitten valaisi vauhdikkaita öitä jo puolikkaana.

Kyllä Paavo hämmästyi yhtenä yönä, kun herätin hänet vahtiin. (Kaikki ajoimme aina itseksemme vahdit koko matkan ajan päivät ja yöt.) Veneestä löydettiin eteläisen tähtitaivaan kartta ja erityisesti Paavo sitä tutki innokkaasti. Yhtenä yönä siis havaitsin, että yksi tähti puuttui taivaalta, siitä sen toisen kirkkaamman vierestä. Tomerana miehenä Paavo sen kyllä taas löysi ja taivaan merkit olivat taas kohdallaan. Orionin tähtikuvio oli meillä kaikilla yövahtivuoroilla paras suuntamerkki.

Purjehdimme kahden tunnin vahteja. Sinikalla oli yksi päivävahtivuoro vähemmän. Hän laittoi ruoat ja myös hoiti myös tiskit kahden viikon ajan KEIKKUVASSA veneessä. Tuore ruoka riitti n. viikoksi, omenat koko matkaksi. Lähtökohtana ruokailussa oli yksinkertaisuus ja helppo laitettavuus. Tosin 6.12. itsenäisyyspäivänä Sinikka loihti loistavan menyn, kaksine silleineen, jälkiruokineen ja kruununa jääkaapista kaivettuun Kaisun tuomaan Porokylän limppuun.

Katariinan taktiikka onnistui tällä Atlantin ylityksellä lopulta suunnitellusti. Ensimmäinen viikko ajettiin tyynet kohdat koneella purjeet vetäen. Sitten purjehdittiin päivät vauhdikkaasti spinnulla tai virsikirjalla (siis iso purje toisella ja genua puomilla toisella puolella). Muutaman yönä avitettiin tuulen tyyntyessä koneella. Kunnes lopulta saavutettiin oikeat tuulet. Ja niitä sitten riittikin.

Paras päivämatka oli tasan 170 mailia/vrk. Valtameri näytti siis myös tuulisen puolen. Aallot kohosivat korkeina vuorina ympärillä. Välillä olimme pohjalla suuressa kattilassa, ympärillä vain valkoharjaisia seinämiä (luvattu 2-3 metriä, suurimmat ainakin viisi metriä). Ja tietysti tuuli tuli aivan takaa.

Mahtava miehistö pystyi ajamaan aivan muutaman asteen tarkkuudella suoraan kohteeseen. Mitä nyt joskus jotkut vinkura-aallot keikauttivat veneen sivuluisuun jyrkkään alamäkeen kohti aallon pohjaa. Tulin kerran vahtiin, vene kulki seitsemää, kahdeksaa solmua, surffeissa yli kymmentä ja kysyin Sinikalta, että mitä suuntaa on ajettu. Sinikka totesi että, siinä se ollut kokolailla 271.

Tiistaina 10. 12., kaksi viikkoa lähdön jälkeen illalla Barbadoksen valot alkoivat tuikkia horisontissa. Olimme jo lähellä, alle parin kymmenen mailin etäisyydellä. Edelleen tuuli kovaa, kiersimme saaren kaakkoiskärjen (tulimme lopulta kaikkiaan vain 4 mailia ohi reittipisteen) ja ajoimme rantaa kiertäen Bridgetownin edustalle Carlisle Bayhin.

Kiinnityimme lahden eteläreunalla ilmeisesti pursiseuran poijuun, olimme luvalla sanottuna pöllämistyneitä, huokaisimme, otimme grapat ja totesimme ylittäneemme Atlantin ennätysajassa: 14 ja puoli vuokautta. ( Siis Maestro 35:n ennätys tai ainakin nopein kaikista toistaiseksi Atlantin ylittäneistä Jäpsin veneistä.)

KIITOS KAIKILLE KANNUSTAVISTA KOMMENTEISTA. HIENOA LUKEA, ETTÄ OLETTE MATKASSA MUKANA. ERITYISESTI NUO HIIHTOKILOMETRIT KUTKUTTAVAT. ONHAN TÄÄLLÄKIN VALKOISTA, TUOTA VITI VALKOISTA RANTAHIEKKAA.

Tältä näytti mittarissa.

Ja tältä rikissä. Tuskastuttavaa.

Spinnu laskettu suoraan keulapiikkiin. Useina päivinä satoi vettä.

Myrskyn jälkeen on poutasää.

Lattojen kiristys läpsytyksen jälkeen.

Kommodori Keskisen viimeinen päivä. Tätä ennen satoi ja otimme sadesuihkut.

Erinomaisten kommodoriaikojen muistelua.

Tätäkin voi Atlantin ylitys olla.

Kirjallisia töitä polttavassa auringossa.

Itsenäisyyspäiväateria katettuna. Ja vene KEINUI.

Taivaallinen valoilmiö. Yöllä vastaavasti kirkkaalla säällä tähtitaivas.

Olisiko siellä kalaa?

Spinnu vetää vielä pimeässäkin.

Bonito nousi väärään aikaan. Pimeää ja spinnu ylhäällä. Laitettiin kasvamaan.

Aaltovuoria Atlantilla. Tuuli 13 m/s, vauhti 9 solmua.

Banaanit kypsyivät lopulta banaaniletuiksi. Taas herkkuja kokkiosastolta.

Loppumatkan tuulivoimaa. Parhaimmillaan 15-16 m/s.

Advertisement