Ihme ja kumma

Kello on kahdeksan illalla paikallista aikaa Portsmouthon ankkuripaikalla. Kirjoitan tätä suoraan WordPressin alustalle. Sinikka katselee tuossa vastapäätä Ylen areenaa! Yhtäkkiä löytyikin loistava netti tänne usean kaapelinmitan päähän rannasta. Dominicalla! Olemme ihan ymmyrkäisinä kummastuksesta. (No, muuttuihan se lopulta istumalaatikkoon.)

Teimme tänään kokopäiväretken saaren pääkaupukiin Roseauhun. (Tietysti linkkiasemalta toiselle.) Ja kun istuimme pääkaupungissa paikallisesa kukkakaupassa kahvilla, kysäisin, että kuinka helpoiten pääsisi tuhansista kiertoajeluja tarjoavista takseista huolimatta ylös sademetsään ja putouksille, omistaja valisti, että lokalbussihan lähtee Trafalgariin tuota parin kadun päästä.

Teimme sen pakollisen sademetsä- ja putoustourin raeggaen soidessa tupaten täynnä olevassa Hiacessa, Auto vei meidät perille asti. Putoukset olivat upeita, pieni matka halki viidakon ei ottanut jalkoihin ja kavelimme sitten takaisin bussireittiä halki Trafalgarin pikku kylän ja juttelimme maaliman menosta raiteilla ja linkkipyskeillä.

Tuossa vieressä oleva uudistettu kuvagalleria on näpsitty parin kilometrin matkalta Trafalgarin kylän ylös alas kulkevilta teiltä. Dominica on kukkien saari – ja aaltopellin ja ystävällisten ihmisten.

Aamulla Portsmoutista lädettäessä kuljimme muutaman kadun päässä päädusta ja osuimme, kuinka ollakkaan, koulun pihalle, jossa koko väki valmistautui huumeiden vastaiseen mielenosoitukseen.

Eilen illalla kävin samoilla seuduilla jalkapallokentän laidalla parturissa. Kaksimetrinen koripalloilija leikkasi huikset, touhusi monett asiat samaan syssyyn ja teki erittäin tarkkaa työtä. Suositellaan!

Tässä jo Roseaussa,

Advertisement

Portsmouth, Dominica

Lauantaina purjehdimme vaihtelevalla purjevarustuksella ja Volvolla Martiniquen pohjoispäähän, St. Pierren pikkukaupunkiin. Lahdelle saavuttaessa Mount Peleen tulivuoren 1400 metriä korkea huippu oli pilvien peitossa. Kuten muuten kaikkien muidenkin saarten korkeat huiputkin.

Itse kaupungin edustan ankkuripaikka oli kehno, jyrkästi laskeva pohja syveni äkkiä pariin kymmeneen metriin. Välillä vuorelta tuli äkäisiä puuskia välillä veneet killuivat tyynessä ja pyörittivät ankkuriketjuja miten sattuu. Ahtaassa paikassa sai pelätä, ettei viereinen vene kolahda kylkeen.

Kaupunki tuhoutui 1902 purkauksessa lähes täysin. Nyt katedraalin ympärillä oli muutamilla kaduilla tyypillinen karibialainen pikkukaupunkielämää. Teimme pikavisiitin kylälle. Heti sunnuntaiaamuna kuudelta starttasimme seuraavalle saarelle, Dominicalle, jonne avovettä oli edessä vajaa 30 mailia.

Purjehdimme ensimmäisen mukavan saartenvälilegin sivumyötäisessä 10–12 metrin tuulessa. Reivi oli isossa kakkosessa, kuten puolessa välistä Atlantia on ollut. Pian jo alkoi näkyä jylhät vuoret, Dominican ”Pitonit” horisontissa meriveden kiiltäessä kirkkaan sinisenä.

Kaiken kaikkiaan matkaa saaren pohjoiskärkeen, Portsmouthiin tuli hieman vajaa 60 mailia, Purjehdimme vihreän, korkean saaren länsilaitaa pikku kylien ohi ja saimme myös ensimmäiset isokalahavainnot Karibialla (tiedoksi vain Johannekselle). Joko isoja delfiinejä ui laiskasti vastaan tai sitten ne olivat valaita, joista saimme vielä yhden havainnon, kun iso peräevä läpsähti lähellä mereen.

Porrtsmouthin lahdella tuuli taas vihaisesti, sadepilvet vaelsivat taivaalla. Saimme kymmenien veneiden keskeltä poijupaikan ja ostimme heti illaksi ruokaliput paikallisen boatpoikayhdistyksen järjestämiin rantajuhliin, jotka jäljestetään joka sunnuntai.

Illan pimetessä ajoimme jollalla rantaan ja sinnehän oli kokoontunut väkeä tuvan täydeltä eli yhdistyksen katokseen järjestettyihin pöytiin viereisen baarin musiikin soidessa lujasti.
Ruoka oli hyvää (kanaa, kalaa riisiä, salaattia), punssia oli riittävästi ja päätteeksi alkoi tanssit. Meillä kotimatka veneelle.

Yöllä se sitten tapahtui. Nimittäin ensimmäinen iso takaisku matkalla. Erittäin vihaiset puuskat vihmoivat lahdella ja kuinka ollakaan Sinikan yhteen sellaiseen herätessä, hän huusi, että jolla on mennyt ympäri.

Kiinnitys oli ollut ihan normaali, kuten ennekin, puuskat olivat vain niin voimakkaita, että jossain vaiheessa perän mennessä toiseen suuntaa ja jollan nykäistessä toiseen, tuuli oli ottanut siitä alta kiinni ja heittänyt ylösalaisin.

Ja tietysti kun tuuri on huono, niin tällä kertaa myös airot olivat OLLEET irrallaan jollan pohjalla. Aamulla koetin konetta käyntiin ja se lähtikin. Huokaisimme jo helpotuksesta. Tein varamelan ja lähdimme kylille. Mutta jo seuraavan veneen kohdalla kone hyytyi ja palasimme meloinemme takaisin veneelle.

Kylälle päästiin sitten vesitaksilla, korjaajaakin tavoiteltiin, mutta tilanne on yhä vireillä. Eli nyt ollaan toistaiseksi jolln suhteen siinä kuuluisassa tilanteessa, että airot nou, eikä paljon venettäkään.

Elämä veneellä vaikeutui nyt huomattavasti, kierrämme kuitenkin tätä vihreää ja puolitoista kilomertä korkeaa saarta muutaman päivän ja koetamme saada asiat kuntoon. Taitaapi tulla Point-a-Pitren keikka Guadeloupen pääkaupunkiin.

———–

Kirjoittelin jutun aamulla ja kuinka ollakkaan uusi päivä kaiken muuttaa voi. Otin koneen istumalaatikkoon ja sidoin sen tuhatkäyttöämpärissä ruoritolppaan. Kansi auki ja kaikki mahdollinen auki.

Tuli oikein vanhat mopoajat mieleen. Tankki tyhjäksi öljypumpulla, palttoainejärjestelöan huuhtelu puhtaalla bensalla, kaasari irti, kaasarin kurkku ja uimuri putaaksi, tulppa puhtaaksi ja sama toisessa järjestyksessä uudelleen. Kone käy ja kukkuu!!!!Enaa puuttuvat vain airot.

(En koskaan saanut/halunnut mopoa, kateellisena vain kuuntelin mopokavereiden juttuja kaasarin kurkusta ja paljosta muusta.)

Martinique II

Kirjasimme eilen itsemme ulos Martiniquelta paikallisessa venetarvikeliikkeessä, jossa oli tietokone nurkassa toimitusta varten. Samoin maahan tullessa oli myös Le Marinin satamatoimistossa, Tarkoitus on purjehtia saaren pohjoispäähän Saint Pierren pikkukaupungin edustalle ankkuriin.

Eilen oli harvinainen päivä, satoi oikeastaan kaiken aikaa. Muutenhan täällä Karibialla on se tilanne, että kun aamulla aukaisee luukun, saattaa vain ihmetellä: taas taitaa tulla aurinkoinen päivä. (Sadetta tulee kyllä öisin lähes jokaisena yönä.)

Viikko vierähti Fort de Francen kirjastossa. Tuli valmista ja valmista, mutta sain kuitenkin tehtyä koko Flash-kirjan harjoitukset ja väännettyä pienen omankin tuotoksen. Sinikka kulki kylillä, taisi aika tulla hieman pitkäksi.

Sen verran koville tuo opiskelu, taas akuutit av-touhut Jyväskylässä ja tietysti tämä matkailu on ottanut, että piti käydä tohtorilta hakemassa mahatroppi.

Clubin (p. 0596632676) laiturissa, vaikka fingeri on hyvin lyhyt (ja ulkosuihku), on ollut hyvä olla. Sain virtaa koneeseen, ei tarvinnut sopia mitään erillistä aikataulua jollatouhuun ja kylälle on päässyt aina tarvittaessa. Pelkästään idylliset ankkurilahdet, joissa ei ole ketään muita, ei ole se meidän ainoa tapa nauttia tästä purjehduksesta.

Olla muutakin, kuin vain rannassa pistäytyvä turisti (ja ihmetellä ”näitä paikallisia” ja heidän touhujaan, Mikkelissäkin on paikallisia), istua kirjastoissa, käydä syömässä lounasta paikallisten rakennusmiesten kanssa, naukkailla olutta linkkiasemien varaolutpaikoissa; astua sisään kylään tai kaupunkiin, se on iso osa Katariinan purjehdusta.

Itse purjehdus on tällä hetkellä taittovaiheessa. Matkaa Itämerelle on suunnilleen sama mailimäärä kuin on nyt jätetty vanaveteen. Jatkosuunnitelmia pohditaan kovasti. Meillä on suunta pohjoiseen, saaret sinne suuntaan vain loppuvat ennen pitkää, huhtikuuhun on vielä aikaa. Opiskelutouhuja pitäisi myös voida suorittaa mahdollisuuksien mukaan johtosatamissa.

Suuntaamme sunnuntaina Dominicalle ja sieltä Les Saintesin saarille. Siellä sitten kuun vaihteessa tehdään siihen hetkeen lopullisia suunnitelmia. Polvihousuissa kuitenkin mennään elokuuhun asti, Euroopan puolella voi tietysti joutua käyttämään alla pitkiä kalsareita.

Katariinan lokikirjasta

torstai:
– kirjaston etsiminen Le Marinista laihoin tuloksin, samoin ei kunnollista nettipaikkaa, vaan baarien kova musiikin jytke; verkkoviestintä ei onnistu täällä
– illalla simpukat Sepon ja Annen kanssa Mango Bayssa

perjantai:
– Lokalbussihiacella Fort de Franceen 40 kilometriä/tunti. Iso kaupunki! Keskustan kierto ja kirjaston bongaus. Löytyikin upea historiallinen Biblioteque Schoelcherin koristeellinen rakennus puiston laidalta
– sattumalta havaittu myös Club Nautico linnakkeen takana: varattiin sattumoisin vapaana ollut paikka maanantaista alkaen lyhyestä fingeristä
– illalla vielä kauppareissu dingillä Leader Priceen (säätumarket) Le Marinissa

lauantai:
– pientä nettiasiaa
– Uloskirjautuminen valtavasta satamasta, paikka ei siis ole kovin viihtyisä. Veneliikkeitä kyllä on ja löytyi myös North Sailsin Grove, joka erittäin ystävällisesti lupasi Karibian ainoan meidän isoon purjeeseen käyvän latan: käytettynä, omasta veneestään, Anse Chaudierén lahdelta
– siirtyminen St. Annen lahdelle ankkuriin PalomaXin kanssa, jossa Zaran kipparilla oli merkkipäiväjuhlallisuudet piitsillä. Kivat juhlat.

sunnuntai:
– hyvästeltiin Anneja Seppo ehkä viimeistä kertaa tällä matkalla
– aamulla keula auki ja Diamont Rockin ohitse kymmenen mailin päähän kohti Anse Chaudierén lahtea ja ilmaisia poijuja: Perillä 12.
– kylällä käynti
– luvatusti kolmen aikaan Grove toi omalta veneeltään latan, hinta 20 euroa
– illalla vielä hiljaisella kylän raitilla varaoluet ja upean kuun loisteessa nukkumaan hieman swellisessä poijussa

maanantai:
– aamulla niemen kierto ja taas ankarassa vastaisessa (14 m/s) Fort de Francen lahdelle ja Clupin laiturille
– vielä iltapäiväksi kirjastoon, Flashia syntyi ja biljardipallot saivat kyytiä
– illalla kävelyä aavekaupunki Fort de Francen keskustan autioita katuja (olipa erikoisen hiljaista, päivällä vanhan keskustan kadut kuhisivat väkeä)

tiistai:
– Puoli yhdeksän kirjastoon. Täällä ei siis ole nettiä, mutta onneksi on kirja mukana kts. ”opiskelijakämppä”
– nyt, 14 paikallista aikaa sitten syömään veneelle

Suomalaiset laiturijuhlat / Martinique

Viikko laiturissa riitti meille Rodney Bayssa. Pyykit saatiin pestyä, venettä huollettua ja suihkuteltua lämpimässä vedessä joka päivä. Anni ja Johannes lähetettiin kotiin ja lisäksi tavattiin taas paljon suomalaisia veneitä.

Viime lauantaina lähti satamasta nelisenkymmentä venettä maapallon kiertoon Word ARC Rallyn matkassa. Toitotimme torvea toivottaen heille hyvää matkaa. Ensimmäinen etappi suuntautui Panamaan. Suomalaisia ei ole mukana. Yleisesti laiturikeskusteluissa näyttää siltä, että Atlantin ylitys riittää meille useimmille.

Kävin sunnuntaiaamuna lenkillä sataman pohjoispuolella Pigeon Islandilla, jonne amiraali Rodney oli pystyttänyt linnoituksen 1700 luvulla. Näkymät lahdelle olivat upeat. Lähellä oleva uimaranta oli myös houkutteleva.

Illalla sunnuntaina järjestimme yhteiset laiturigalaasit C-ponttonin päässä. Calimeran, Defyrin, Eclipsen, Ironsiden Katariinan väki oli paikalla. Aida oli hengessä mukana. Hauska ilta, jossa purjehduskokemukset, satamatiedot ja Karibian ja Atlantin tuulet vaihtuivat kuutamon valaistessa pimenevässä illassa.

Toissapäivänä purjehdimme edelleen!!! vihaisessa vastaisessa St. Lucialta Martiquelle. Matka oli märkä ja kuoppainen. Saint Annen lahti ei lopussa lähestynyt sitten millään. Virta vielä vei kurssia kohteesta pois. Lopulta pääsimme perille varmaankin sadan veneen joukkoon palmurannan edustalle ankkuriin.

Matkalla moikkasimme PalomaX:n Annea ja Seppoa. Illalla istuimme jo X:n kannella kuohujuomilla ja kertasimme Atlantin ylityksen kokemuksia. Heillä ylitys oli mennyt muuten hyvin, pientä purjeongelmaa ison keulan kanssa oli kyllä ollut. Mukava oli nähdä taas uudelleen Atlantin tällä puolella.

Tänä aamuna kun heräsimme, huomasimme pari yllätystä. Ensinnäkin, tuuli oli ensimmäisen kerran tyyntynyt Karibialla. Toiseksi, kun Sinikka laittoi radion päälle, sieltä kuului ranskaa.

Täällä ei voi kuin ihmetellä, kuinka erilaisia ovat saaret ja kulttuurit vain parinkymmenen mailin päässä toisistaan. Olemme nyt Rankassa, eurot ovat valuutta ja puhelinkin toimii Euroopan hinnoilla. Jopa kaksivuotiaat lapset puhuvat sujuvaa ranskaa.

Aamupäivän patikkaretki vei meidät Sepon ja Annen kanssa ympäri läheisen niemen ja uimarannan kautta vihreille niityille, joita olemme nähneet viimeksi Euroopan mantereella.

Tänään siirryimme Le Marinin isoon satamaan. Täältä on tarkoitus löytää kirjasto, jossa puuhailen viikon verran. Paikka näyttää kyllä siltä, että ehkä viikko on liikaa. Kokonaisuudessaan tällä Le Marinin lahdella on satamassa, poijuissa ja ankkurissa toista tuhatta venettä. Ja tietysti useimmat ranskalaisia.

Hiljainen vene

Viime sunnuntaina saimme siis laituripaikan täältä Rodney Bayn marinasta. Laiturit ovt täysiä. Paikalle saapunut Eclipse joutui odottamaan omaa paikkaansa vuorokauden poijussa, samoin kuin tiistaina saapunut Calimerakin. Eilen ankkuriin ulos lahdelle tuli Ironside, Aidakin on laiturissa, joten Suomen liput liehuvat. Myös parissa muussakin on siniristi. (Emme ole vielä tavanneet.)

(Kuulimme, että Homeless on tullut Barbadokselle ja Zara Le Mariniin.)

Rodney Bayn iso alue sataman ja poijualtaan ympärillä on turisti- ja resorttialuetta. Kaikki kaupat ja ravintolat ovat sen mukaisia. Jos haluaa nähdä jotain muuta, on lähdettävä puolen tunnin päähän Castriesiin, saaren pääkaupunkiin. Me menimme. Ja sieltä löytyi taas elävä kaupunki katukauppoineen ja vilkkaine karibialaisine tunnelmineen.

Tiistaina lähdimme Johanneksen kanssa hieman pitemmälle. Istahdimme täpötäyteen Hiaceen (Ruonasuu on viettänyt aikaa ilmeisesti paljon täällä Karibialla), kahdentoista muun Denneriin, saaren itärannan pikkukaupunkiin menevän tummahipiäisen saarelaisen joukkoon. ja kuten arvata saattaa, aina on mahdollista avautua uusi seikkailu.

Johannes istui takapenkillä vanhemman herrasmiehen vieressä, joka matkan aikana paljastui eläkkeellä olevaksi ala-asteen opettajaksi. Niinpä perillä Dennerissä lopulta saimme perusteellisen tutustumiskierroksen hänen vanhaan kouluunsa Dennerissä. Itse kylän raitti paikkakunnalla oli kyllä melkoisen vaatimaton.

Kiersimme kaikki luokat tervehtimässä oppilaita ja opettajia, joista iso osa oli Timothyn sukulaisia. Saattoipa tuleva historian opettaja saada ensimmäisen opepaikkansakin koulun reksin kanssa jutellessa.

Mutta… ensin kuitenkin on saatava opinnot valmiiksi. Anni ja Johannes lähtivät eilen iltapäivällä Lontoon kautta kohti kotosuomea. Heidän kolmiviikkoinen lomansa täällä Karibialla sisälsi monenmoisia paikkoja, niin merellä kuin maissakin. Vielä lähtöillaksi löytyi Rodny Bayn vierestä Gros Isletin hämyisät kujat, joissa karibialainen keittiö tarjosi parastaan.

Innokkaina, kiinnostuneina ja uskaliaina matkailijoina he saivat tutustua tuimiin Karibian tuuliin, turkoosin meren akvaariokaloihin, tuk-tuk bussien rämisevään menoon, rastafarien maailmaan sekä Bridgetownin, Kingstownin ja Castriesin kaupunkien linkkiasemien varaolutpaikkoihin (joista osasta sai myös rommia).

Katariina hiljenee. Paavo tuli laivalle marraskuun viides päivä, siitä alkaen on nyt pari kuukautta veneessä ollut meidän lisäksemme muuta miehistöä. Nyt jatkamme kevättä kohti kahdestaan.

Suunta on pohjoinen, tarkoitus on pysähtyä hetimmiten puurtamaan hieman verkkoviestintää. Castriein pääkirjasto on jo tarkastettu, ehkä kuitenkin puurto tapahtuu seuraavalla saarella, Martiniquella, jonne ensi viikolla purjehdimme.

Bequia-Wallilabou-Soufriere

Uudet vuodet vietettiin tutulla Bequian lahdella. Sinne oli kerääntynyt sankka joukko veneitä, tuttuja Tobago Caysiltä, myös pari isoa risteilijää ja norjalainen upea purjelaiva. Nuoriso kävi vuorolaivalla aattopäivällä viereisellä saarella Kingstownissa ja sitten vietti iltaa kylällä, vanhempi venemiehistö meni aikaisin nukkumaan. Ilotulitus välkkyi lahdella, muttei kuitenkaan samassa mitassa kuin jouluinen salamointi.

Heti uuden vuoden alkajaisiksi irrotimme poijun ja lähdimme kohti St. Vincentin pääsaaren puoltaväliä, Walliaboun lahtea. Siellä sai kirjauduttua ulos maasta. Itäkoillinen tuuli puhalsi jonkin aikaa vihaisesti ennen kuin pääsimme St.Vincentin suojaan. Täällä Karibian merellä on todella tuullut kovaa. Koko ajan ovat vantit vuihuneet ja vene vaappunut puolta toiselle poijuissa ja merivettä roiskunut purjehdusetapeilla.

Wallilaboun lahti on kuuluisa Pirates of Caribbien-kuvauksista. Lavasteet ovat vieläkin jäljellä, jotkut tosin jo lahonneina. (Kulissi)ravintolassa ja sen viereisissä (kulissi)rakennuksissa on kuitenkin vielä paljon rekvisiittaa ja mm. kuvakässäreitä filmauspäiviltä.

Lahdella ei ollut kuin kaksi venettä sinne tullessamme. Iltaan mennessä veneitä oli jo parikymmentä. Tulli oli auki 17-18 ja kaikki jonottivat joko sisään- tai uloskirjautumista. St. Vincent on viidakkomaisen vehreä ja vihreä saari. Läpitunkematon puu- ja kasvipeite kohosi joka puolella saaren korkeita vuoristomaisemia.

Teimme pienen kylpyretken joen yläjuoksulle. Varsinainen pieni putousalue oli kiinni, johtuen jouluisesta myrskystä. Kävelimme kuitenkin vähän eteenpäin ja sieltä löytyi paikallisten käyttämä suihkupiste.

Nuoriso kävi illalla vielä syömässä maittavan kasvislautasen ravintolassa, me Sinikan kanssa valmistauduimme seuraavan päivän purjehdusurakkaan. Josta tulikin rankin pätkä tällä reissulla.

Aamulla tuuli puhalsi taas vihaisesti. Ajoimme koneelle vajaa kymmenen mailia saaren rantaa kohti pohjoiskärkeä. Suunta oli lähes vastatuuleen. Saimme näin muutaman asteen paremman kurssin merellä St. Lucian suojaan. Saarten välinen avomeriosuus on hieman reilu parikymmentä mailia ja oppaissa varoitetaan kovista puuskista varsinkin legin alkupäässä.

Katselin tuulimittaria, kun tulimme avoimelle selälle. Silmät hieman pyörivät päässä, kun mittari näytti yli kolmenkymmenen lukemia. No, kone oli kääntynyt knotseiksi, mutta oli niitä metrejäkin aivan riittävästi. Märkä ja kuoppainen tiukka vastainen purjehdus oli sitä, mitä matkapurjehtija ei ollenkaan kaipaa.

Lopulta kuoppaisen, usvaisen ja roiskuvan meren takaa alkoivat häämöttää Gran- ja Petit Pitonin sokeritoppamaiset huiput. Merimatka oli ohi, suolaa oli joka paikassa, Anni kömpi ylös kajuutasta ja saatoimme huokaista helpotuksesta. Vapaa poiju löytyi Petit Pitonin juuresta, läheltä Soufrieren kaupunkia.

Illalla vietettiin Annin synttäreitä. Takanamme kohosi palmurinne, vieressä yli 700 metriä korkea vuori, valtava kaskaitten ja sirkkojen siritys teki olosta vähintäänkin omalaatuista. Samoin kuin Wallilaboussa, täälläkin keula kiinnitettiin poijuun ja perä pitkällä köydellä rantaan. Välillä sadekuurot huuhtoivat kantta suolasta ja pitivät kattoluukkusulkeisia jatkuvasti vireillä.

Perjantaina kävin tullissa ja hieman kaupungilla. Anni ja Johannes tutustuivat paikalliseen puutarhaan. Illaksi varasimme pöydän lahdella olevasta Harmony-ravintolasta. Paikallinen venetaksi kävi poimimassa miehistön ja nautimme loistavan aterian tähtitaivaan tuikkiessa ja aaltojen kohistessa rantaan. Kyllähän siellä juteltiin myös taide- ja museoelämän syvimmistä kysymyksistä. Ja välillä niiden vierestäkin.

Tuttuun tapaan olimme kyselleet siktsiingtaksireitin paikallisiin retkikohteisiin … ja sitten teimme matkan lauantaina by foot.

Soufriere on tuliperäinen alue. Kävimme ensin läheisellä putouksella privaattikylpemässä lämpimässä suihkussa (aikaisin aamulla muut eivät olleet vielä liikkeellä). Ja sitten kävelimme tunnin matkan pulppuaville kuumille lähteille, paikan varsinaiselle turistikohteelle. Otimme myös oppaan matkalle, kukaan ei tietysti kertonut, että matka taitettiin normaalia asfalttitietä pitkin.

Tämähän on täällä Karibialla osittain kiusallista (siihen vain on totuttava). Olet turisti, ja lähes joka välissä joku on tarjoamassa palveluksia, kysymässä, ostettaisiinko jotain. Boatpojat tulevat veneelle myymään omia tuotteitaan, lobstereita roikotetaan hankittavaksi sekä tietysti ollaan aina yhtä viekkaan kiinnostuneita siitä, mistä ihmeen maasta olet kotoisin! Useimmiten kohtelias kieltäytyminen auttaa asiassa.

Ajoimme eilen kombinaattia edelleen vihaisessa vastaisessa tänne Rodney Bayn marinaan. Laituripaikkaa emme vielä saaneet, toivottavasti tänään (saatiin). Suihkussa on viimeksi käyty Barbadoksella, varsinaisessa heilumattomassa laiturissa olimme edellisen kerran Puerto Moganissa. Nyt paikka laiturissa maistuu kovasti.

Tähän vielä pari päivitysasiaa. Reitti päivitetty karttasivulle. Ja toinen: Olli päivitti Bequialla tietokoneen nykyaikaan: sain häneltä kumisen irtonäppiksen omakustannushintaan. Sillä nyt sitten saan aa:t laitettua tähänkin juttuun. Olli fiksasi myös vanhan koneen toimintakuntoon. Vielä kerran kiitokset!