Soper´s Hole II

Vajaa viikon pysähdys täällä Soper´s Holessa on ollut leppoisaa poijussaoloa, nettailua rantabaarissa ja kipparin pientä vatsataudin potemista. Terveisiä vain Aulille Kanarialle. Lisäksi olemme viettäneet mukavia auringonlaskuja Eclipsen Masan ja Alin kanssa. Eilen lahden suulle ankkuroitui valtava purjelaiva juuri auringon laskiessa.

Lahti on varsin viihtyisä paikka. Eihän täällä ole mitään varsinaista menotouhua, ei katuja kulkea eikä onneksi discotouhakaan rannalla. Hyvin varustetusta kaupasta saa kaiken tarvitsemansa, jopa vieraslipunkin kassalta. Rantamiljöö on viehättävä parine kahvilabaareineen.

Monenlaisten suunnitelmien jälkeen on tarkoitus huomenaamulla ohittaa USAN puolen Neitsytsaaret täällä kertaa ja purjehtia myötäisissä tuulissa n. 30 mailia länteen suoraan Espanjan Neitsytsaarille. Niihin lasketaan kuuluviksi Isla Culebra ja Isla Vieques sekä niiden ympärillä olevat pikkusaaret, joilta on matkaa itse emäsaaren, Puerto Ricon, itärannalle pari kymmentä mailia.

Ikävänä uutisena on tännekin kantautunut tieto, että tänä vuonna ei lasketakaan Rokkakosken laskuja. (Ja onhan niillä paikkeilla jokunen nousukin.)

Advertisement

Soper´s Hole, BVI

Kyllä näyttää siltä, että pohjoisessa on kylmää. Ja sateista. Ainakin toissa-aamuna. Purjehdus Simpson Baystä (90 mailia) sujui mukavasti tuulen puhallellessa kymmenisen metriä ja ollen vielä sen verran sivulla, että saimme pidettyä pikku genoan halssilla. Kuu valaisi matkaa puolet yötä. Hieman vain oli viileää, aivan leese piti laittaa niskaan.

Aamulla, kun juuri ja juuri hämärä alkoi väistyä ja tulimme British Virgin Islandin edustalle, muutama valtava sadekuuro pyyhki ylitsemme Tortolan Road Townin edustalla.

Kahdeksan aikaan kyselimme useastakin marinasta laituripaikkaa, siinä onnistumatta. Ankkuroimme tullin edustalle ja katselimme tilannetta. Huomasin, että myös saaren länsipäässä on tulli ja mukavannäköinen ankkurilahti. Siispä ankkuri ylös kovassa vihurissa ja keinutuksessa ja kohti Soper´s Holea.

Paikka osoittautui mukavaksi, kapeaksi ja syväksi lahdeksi, jossa oli poijuja. Noin aamulla saimme vapaan poijun (yksityinen). Amerikkalaisvene ohjasi paikkaan ja torkahdimme muutamaksi tunniksi yön valvomisen jälkeen.

Jyrkästi kohoavat rinteet, viehättävä pieni satama-alue värikkäine taloineen ja kahviloineen rannassa luovat Soper´s Holesta oivan luonnonsataman. Myös laituripaikkoja on tarjolla. Rannalla on tulli ja lauttayhteys Amerikan puoleisille Neitsytsaarille. Sinnehän mekin tähtäsimme viisumia hakemaan.

Jos haluaa purjehtia muutaman mailin päähän Amerikkaan (St. John, St Thomas ja muut pikkusaaret), eikä sinulla ei ole aiemmin hankittua viisumia, on proseduuri seuraavanlainen: täytä netissä suomeksikin löytyvä ESTA-lomake 72 tuntia ennakkoon. Osta lippu esim. Soper´s Holesta jompaankumpaan Amerikan saarista, matkusta sinne ja saat 90 päivän viisumin (leiman) passiisi. Eli näin olet tullut virallisesti maahan, etkä ensin luvattomasti veneelläsi. Matkusta takaisin laivalla ja sen jälkeen voit mennä saarille omalla veneelläsi. Hieman hankalaa ja kallista laivamatkoineen. (Meiltä kahdelta kaikkiaan yhteensä 150 dollaria.)

LISÄKSI TIETYSTI NORMAALIT MAAHANTULOMUODOLLISUUDET CUSTOMSATAMISSA.

Eilen saatiin Katariinalle auringonlaskuvieraita, kun Eclipsen miehistö ilmestyi lahdelle. Heillä oli kokeneita atlantinpurjehtijoita miehistönään ja he olivat kierrelleet näitä Englannin Neitsytsaaria jo viikon ajan. Täällä on huomattava määrä veneitä liikkeellä, useimmat näyttäisivät olevan vuokraveneitä. Saaret tarjoavat loistavat olosuhteet pieniin päiväpurjehduksiin ankkurilahdilta ja hiekkarannoilta toisille.

Pari pääkaupunkia on Neitsytsaarilla pongattu. Tämä englanninukkeleiden kaupunki oli eilen melkoisen vaatimaton esitys. Kuvat eivät kerro ihan koko totuutta, mutta sunnuntaitunnelman kyllä. Tänään kävimme siis hakemassa leimat Charlotte Amaliesta, St. Thomasilta ja jos Philipsburgissa oli koruliikkeitä, nyt hypättiin jo aivan eri tasolle tässä cruisereiden luvatussa turkoosissa satamalahdessa.

Katariinan salongissa tutkaillaan karttoja ja pilottikirjoja ahkerasti. Emme aio jäädä näille saarille koko kevääksi. Minne ja milloin purjehditaan, sitä pohditaan nyt muutama päivä.

Yksi päivämäärä on lyöty lukkoon. Sinikka on varannut alkuperäistensuunnitelmien mukaan paluulennon Suomeen huhtikuun 15. päiväksi Dominikaanisen tasavallan Santo Domingosta ja Ami on tulossa taas kannelle.

Simpson Bay Marina, Sint Maarten

Tiistaina aamulla kello viisi laskimme ankkurin Philipsburgin pimeälle lahdelle. Se ei todellisuudessa ollut varsinaisesti pimeä, mutta kaiken maailman valoja oli palamassa ja tukkimassa satoja. Olipa lahdella kaksi ruoppaajaakin toiminnassa, Kolmen metrin veteen ankkuri otti pikaisesti kiinni ja otimme muutaman tunnin torkut.

Yöpurjehdus Antigualta onnistui loistavissa olosuhteissa. Lähes täysi kuu valaisi kahdeksan metrin pasaatissa kiitävän Katariinan menoa. Ajelimme kahden tunnin vahteja taas pitkästä aikaa kahdestaan. Aurinko laski Montserratin taakse ja kuinka ollakaan, näimme komean vihreän välähdyksen. Tumma pilvi edessämme huolestutti hieman iltayöllä, mutta onneksi se lopulta hajosi itsekseen.

Soitimme paikan Simpson Bay Marinaan ja 11.30 sillan aukaisulla menimme laguuniin sisään. Jo meren puolella oli kumiveneellä vastassa taas yksi ”boatpoika”, tällä kertaa IGY-Marinan Maikki, joka jo tiesi tulostamme, kertoi laituripaikan ja ohjasi meidät sitten pilttuuseen asti. (Boatpojista hieman enemmän alla.)

Tämä saari on jaettu keskeltä kahtia. Eilen ajelimme lokalbussilla Philipsburgiin, joka on Hollannin puolen pääkaupunki. Jos haluaa ostaa kelloja, koruja tai merkkivaatteita, paikka on siihen loistava. Lahdelle rakennetuissa risteilylaitureissa oli parhaimmillaan neljä isoa risteilijää. Huh huh! Ei sen puoleen, tarttui minunkin jalkoihini erään merkin vaaleanpunaiset shortsit.

Tänään ajelimme edelleen tällä maailman hienoimmalla liikennekeksinnöllä (ja vielä aina bonuksena monenmoista paikallista kulkijaa) Ranskan puolen Marigotiin. Kyllä, kyllä se tuntui Ranskalta, vaikka tilanne liikkeiden ja tarjonnan osalta oli lähes samanlaista kuin etelässäkin. Kaupungin raitit olivat kuitenkin huomattavasti leveämpiä, valosampia ja siistimpiä naapurimaahan verrattuna.

Täällä Simpson Bayssa on melkoinen amerikanmeininki. Raha ei ole euro, vaan dollari. Tienvarret ovat täynnä erilaisia ravintoloita tuhansine värikkäine kyltteineen. Erilaisiin Casinoihin voisi poiketa tuin tuostakin. Autoja kulkee kadut täynnä, melu ja häly on kova. Lisäksi vielä isot Jumbot suihkivat ylitsesi hiuksia hipoen.

Parin päivän sisällä starttaamme tästä hulinasta kohti Neitsytsaaria, vielä on hieman arvailuja, lähdemmekö aamu- vai iltaneljältä. Matkaa on reilu 80 mailia, sama kuin Jolly Harbourista tänne.

————————

Viidenlaisia veneboikia

Noista boatpojista on näissä blogeissa monenmoista tarinaa. Meillä on nyt kokemusta näistä Karibian herroista Tobago Caysilta tänne Sint Maartinille.

Kun puhutaan näistä venepojista, on syytä hieman tarkentaa tätä systeemiä. Ensinnäkin ovat ne boatpojat, jotka tulevat sinua moottoriveneillä vastaan ja tarjoavat vapaata poijua. Jos otat tarjouksen vastaan, he ohjaavat sinut poijuun, auttavat kiinnittymisessä ja mahdollisesti vievät peräköyden rantaan. Ja ottavat tästä palvelusta 20 – 30 eeseetä.

Tämän lisäksi tulevat myöhemmin paikalle varsinaiset poijun omistajat ja ottavat itse poijumaksun (25–50 eeceetä), joka on vaikkapa St, Lucian Soufriesessä luonnonsuojelualueeseen liittyvä maksu.

Samoin on myös esim. Tobaco Caysin luonnonsuojelualueella. Siellä poijuille ohjaavat boatpojat eivät ota kuitenkaan maksua, mutta tulevat tarjoamaan erilaista tavaraa tai palveluja T-paidoista hummeri-illalliseen hiekkarannalla.

Bequialla veneillä ajelevat boatpojat tarjoavat omia poijuja ja keräävät niistä maksun. Lahdella kiertelee myös venemiehiä, jotka myyvät hedelmiä. Näistä ehkä hellyttävin on Joseph valkoisine hampaineen pikkuisine keikkuvine veneineen.

Yhden ryhmän muodostavat ne venebojat, jotka tulevat veneen kylkeen ja tarjoavat erilaisia koruja, riipuksia ja muuta pientä kaupusteltavaa. Esim., Wallilaboussa on näitä kaupustelijoita pienillä veneillään ja jopa purjelaudan päällä soutelijoita.

Sitten on lopuksi vielä oma porukkansa ihan vain olutta tai keksejä pyytelevät kulkijat, useimmiten pikkupoikia. Heitä ei ole tavattu kuin Soufrieressä ja Wallilaboussa.

Oikeastaan Dominican jälkeen ei näitä veneboikia ole varsinaisesti ollut satamiin tai ankkuriin tultaessa. Myöskään Martiniquella ei ole veneboikia.

Dominicalla on Portsmouthin lahdella perustettu oikein yhdistys ja siellä systeemi toimii hienosti. Ja jos kohteliaasti, mutta määrätietoisesti kieltäytyy palveluista, he eivät niitä tyrkytä. Samoin ei ole aina laita muualla ja varsinkin korukaupustelijat ja aivan vain olutta tai vastaavaa kerjäävät ovat usein kiusallisia. Antaako vai ei? Jotkut ovat ottanet tavaksi antaa tai ostaa aina, toiset kieltäytyvät päättäväisesti kaikesta ylimääräisestä.

Luopumisia

Elämässä tulee hetkiä, jolloin jostain pitkäaikaisesta pitää luopua. Yhdet loppuun kulutetut purjehduskengät jäivät Tukholman kuninkaanlinnan rappusille. Muston kumisaappaat Brestin laiturille. Matilta jäivät täysin palvelleet tennarit Gedserin hiekkarannalle.

Nyt oli vuorossa toistakymmentä vuotta vanhat shortsit, samanikäinen Linjettiin Hangosta ostettu punainen istuintyyny ja hieman lyhytikäisempi Annulta lähtiessä saatu kaktus. Myös Soneran lierihattu jäi rannalle.

Kukkaa on hoidettu Suomesta yli Atlantin ja verso versolta se kuivui, kunnes täällä kuumalla telakalla lopulta viimeinenkin oksa kuivahti. Onneksi Karibian saaret ovat kukkasaaria.

Vene laskettiin aamulla, maalasin vielä tassunpaikat ja kölin alareunan nosturissa. Pohjan väri vaihtui hieman tummemmaksi, kuin aiemmin. Alla on hollantilaista Seajet- maalia ja päälikerros on paikallista amerikkalaista Karibian vesille tarkoitettua Sea Hawkia.

Tullissa on käyty, maksut maksettu. Jätämme edelleen väliin Marinan ravintolat ja syömme ennen lähtöä porttilounaan. Sitten köydet irti ja kokka kohti Hollantia (tai Ranskaa).

Jolly Harbour, telakka

Kolme päivää, 36 tuntia työtä. Vene on nyt siinä kunnossa, kun ajattelin sen telakoinnin jälkeen olevan. Pohja on myrkkymaalattu atlantinmyrkyillä kahteen kertaan. Perjantaina, kun oli aikaa, primeroin vielä pari senttiä vesilinjaa ylöspäin. Kyljet on vahattu ja laitettu vielä Autoglymin kultaa vesirajaan.

Tämä Jolly Harbourin telakka on osoittautunut erittäin hyväksi paikaksi. On vettä ja sähköä, saamme asua veneessä, henkilökunta on ystävällistä ja meno leppoisaa. Itse nostotouhu ja painepesu suoritettin ammttitidolla. Pohjaan olikin kertynyt aikamoisesti likaa ja partaa. Pohjanmeren myrkyt eivät enää täällä Karibialla toimi.

Telakan portin pielessä on virallinen ravintola, josta saa 15 paikallisella eeceellä samanlaisen annoksen kuin St. Johnissakin. (Niilo oli kommentoinut: mummi syö kepattia. Annoksessa oli kapeaa puudelia. salaatti, cyrry- ja sipulikanaa, sianlihakäkkylöitä ja vielä jotain neljätttä lihaa. Ei siis tällä kertaa örkkejä.) Varsinaisen marinan puolellahan on sitten monenmoisia Italian j Kreikan gourmetosatoja.

Kolme päivää ylhäällä on ollut hyvä aika. Vielä bonuksena täällä telkalla tavattiin Eclipsen telakointihoitaja Abu (terveisiä vielä Masalle ja Alille), jonka avuliaisuus on ollut korvaamatonta. Kaikkea ei huomattu hankkia Budget Marinesta ja se on saatu sitten Abulta.

Laitan vielä huomenna kuvan valmiista veneestä. Huomenna käymme tullissa ja tarkoitus on lähteä vielä puolen päivän jälkeen kohti Sint Martenia, jossa olisimme tuulista riippuen tiistaina aamulla.

Jolly Harbour, Antigua

Eilen siirryimme koneajolla kymmenen mailia Antiguan länsirannalle, Jolly Harbourin ankkuripaikalle kevyessä myötäisessa. Reitti kulki tyrskyävien riuttojen sisäpuolelta pohjan näkyessä kymmmenessä metrissä kirkkaana allamme. Antiguan itärannalla on muuten hienoja suojaisia riuttojen suojaamia poukamia, jos täällä haluaa pitempään seilailla.

Eclipsen Masan loistavalla avustuksella nostotouhu oli helposti järjestetty. (Kiitos vielä kerran!) Nosto on sovittu huomisesksi perjantaiksi ja siitä seuraa, että olemme ylhäällä koko viikonlopun. Olisimme halunneet selvitä parilla päivällä, mutta tuo huominen oli ensimmäinen mahdollinen.

Jolly Harbourissa saa tehdä työn itse ja tarkoitus on isompia kyselemättä myös asua veneessä. Kumpaakaan ei saa kaikissa paikoissa tehdä. Esim. Bobbys Marina Sint Martenilla tekee työt itse. Muuten siellä olisi ollut kilpailukykyiset hinnat. Täällä hinta oli pyydetyistä tarjouksista halvin, 13 usaata per jalka /nosto, lasku kiilaus ja painepesu. + suihkut ja TOIMIVA netti sisältyy kontrahtiin.

Katariinan reitti Googlessa (reittilinkissä) päivittyy nyt sivulla kaksi, kun rullaa vasemmalta alas ja siirtyy sivulle kaksi/seuraava voi katsella tätä rakennettua resorttialuetta hieman tarkemmin. Täällä ajellaan golf-autolla kylille vaikka ei olla rei´ille menossakaan.

Kävimme muutama päivä sitten St. Johnissa, saaren pääkaupungissa siktseenretkellä. Siellä oli saaren presidentistä Saul… tai jostain muusta, näköispatsas. Netelle laitettiin synttäripaketti ja viimein löytyi myös virallinen ravintola, jossa tarjoiltiin loistavaa ruokaa.

Falmouth II

Lisätty muutama kuva eilisestä iltäpäiväretkestä Shirley Heigtshille. Torstaisin ja sunnuntaisin kukkulalla järjestetään tapahtuma, jossa paikallinen Steel-bändi soittaa neljästä alkaen aina auringon laskuun tynnyrimusiikkia. Tarjolla on myös monenmoisia grilliherkkuja barbeque-tyyliin.

Matkalla kävimme ottamassa Esalle pari kuvaa Eric Claptonin vaatimattomasta kesämökistä täällä Antiguan kaakkoisrannalla. Shirley Heigtshilta avautuu myös upeat näköalat edessä olevaan English Harbouriin ja sen takana olevalle Falmouth-lahdelle.

Falmouth, Antigua. Me ja muut ISOT.

Levoton yö ankkurissa Deshailesissa oli takana. Tuuli pyöri ahtaalla ankkuripaikalla 360 astetta ja veneet sen mukana sinne tänne. Pidimme aamuyölle saakka ankkurivahtia, kunnes tuuli virisi mäen takaa ja saimme nukuttua aamun tunnit.

Toissapäivänä purjehdimme sitten Guadeloupelta taas märän ja tuulisen ylityksen (42 mailia, suunta 002) Antiguan Falmouth Harbouriin. Legillä saatiin pientä kisaakin aikaiseksi, yhtä aikaa lähti pari muutakin venettä ja kuinka ollakaan, kiersimme kapeasta Falmouthin suuaukosta ensimmäisinä lahdelle.

Olimme olleet yhteydessä Eclipsen miehistöön, jotka olivat samaisessa paikassa ja saimme ystävällisen vastaanoton poijuköyden kera. (Ja illalla vielä viinilasilliset Eclipsen kajuutassa.) Lahdella on poijuja, veneitä ankkurissa ja sitten nuo hulvattomat vesikulkuneuvot omissa pilttuissaan pursiseuran laitureissa. Veneiden välissä pujehdittiin myös Louhi-kisaa.

Paljon täällä olleet ja yleensäkin Karibiaa kiertäneet Masa ja Ali toimivat oppaina tutustuttaen meitä paikkoihin. Tullitouhut on viereisellä English Harbour -lahdella Nelson´s Dockyardilla. Esitäytettyjä papereita kuljetettiin sitten useamman luukun taktiikalla. Neljän päivän oleskelusta ja maahan tulosta perittiin erilaisia maksuja 50 usadollaria.

Vaihdoimme eilen kiinnityksen poijusta ankkuriin (se pienin vene valokuvan keskellä). Pito on hyvä, pohja ilmeisesti jotain mudan sekaista hiekkaa. Vieressämme keikkuu pieni sininen rautavene, Silent Annie, jonka kanssa tavattiin useassa satamassa Euroopan puolella.

Alkuviikosta selvitellään tarkemmin veneen nostoa. Hinnat näyttävät olevan melko samankaltaiset kaikilla telakoilla (reilu 10 usadollaria/jalka). Kaikissa ei saa tehdä itse maalausta. Maalit ostin jo Guadeloupelta ja työ on tarkoitus tehdä Sinikan kanssa. Toivotaan, että etsivä löytää.

Pointe-a-Pitre, Guadeloupe

Tuli elävästi ja ikävästi mieleen Pintan paluumatka keväällä 2007 Hollannin kanavilla. Olimme lähteneet Lemmeristä ja ajelleet Amin ja Matin kanssa kanavia pitkin koko päivän, kun eteen tuli silta. Ja vieressä olevaa kylttiä tiiraillessamme siinä seisoi vastaansanomattomasti: silta remontissa. avataan jälleen kahden päivän päästä. Odotimme.

Nimittäin, kun Sinikka tuli konttorista toissapäivänä, hän ilmoitti, että muuten hyvä, mutta huono. Tuo joenpätkä, jota kautta pääsisimme Guadeloupen pohjoispuolelle, on ollut suljettuna jo pitkään ja tulee olemaankin suljettuna ainakin vuoden. Eli purjehdus Pointe-a-Pitreen toi meille paluumatkan Basse Terren etelärannalle ja 40 mailia lisämatkaa.

Missään emme törmänneet tietoon, että kanava olisi suljettu. Emme sitä tietysti osanneet keltään kyvsyäkään, koska kaikki pilottikirjat antoivat ymmärtää sen olevan auki. Tietysti manasimme tuuria ja mietimme, että oli ollut useita tilanteita, jolloin tieto olisi voinut tulla ilmi. Ei tullut!

No, onni onnettomuudessa on se, että tämä paikka, mm. Route du Rhum-kisan päätepiste, on erittäin hyvin varustettu satama-alue. Täältä saa kaikki tarvitsemansa palvelut ja täällä on useita täydellisesti varustettuja veneliikkeitä. Nosto onnistuisi myös hieman pitemmällä varoitusajalla.

Jollaan löytyi uudet airot, Flex-o-Foldin sinkki oli hyllyssä. Sain myös korjautettua vedenerottajasuodattimen katkenneen pohjamutterin. Samoin edulliset öljyt koneeseen ja viisi litraa Antifoulingia pohjaan varten.

Pariin viikkoon lämpimät suihkut tekivät hyvää. Pyykkikoneita pyöritettiin khteen otteeseen. Kahdenkymmenen viiden euron hinta ei ole huimaava sataman palveluista. Toisaalta emme olisi tänne varmaan tulleet, jos lisämatka olisi ollut tiedossa. Hannun varoittelemaa ikävää tuoksua on ollut, mutta ei juurikaan haitaksi ainakaan meidän laiturissa.

Satamasta on vajaa pari kilometriä kylälle. Pitkät, suorat ruutukaavakadut halkovat sekalaisen näköistä kaupunkia. Suuri osa kolmi-nelikerroksisista taloista on tuulen, kosteuden ja auringon tärvelemiä. Toisaalta kyllä täälläkin sykkii karibialainen meininki. Päivällä keskusta on hyvinkin vilkas. (Valitettavasti ei tullut kameraa mukaan.)

Airot olisi toimitettu sataman USIP:n, mutta lähdin huvikseni eilen niitä siitä suuremmasta liikkeestä hakemaan. Ensin kävely kaupungille ja sen toiselle laidalle sinne päin ajaville tarkoitetulle linkkiasemalle. (Täällä Karibialla on otettu mallia Lontoon ja Pariisin tyylistä, että eri puolille saaria lähtevät bussit, isot ja pienet, lähtevät kaupungin eri puolita eri asemilta. Esim, Castriesissa lokalbusseja lähti ympäri kaupunkia).

Ja näinhän sitten sen jokipahasen, jonka yli nyt mentiin, olisi vain pitänyt mennä sitä pitkin. Kaiken kaikkiaan edestakaiseen kymmenen kilometrin siktsiingiin meni aikaa kolme ja puoli tuntia, kävelyä muutama kilometri ja kolme eri bussia. Mutta nythän Pointe-a-Pitre on nähty.

Huomenna lädemme Deshaiesiin, Basse Terren länsirannalle eteläkautta kiertäen. Sieltä sitten jatkamme Antigualle todennäköisesti jo seuraavana päivänä. Veneen nostosta on pyydetty muutamia tarjouksia, tällä hetkellä näyttäisi St. Kitts olevan vahvoilla.

Iles Saintes, Terre-de-Haut

Muutama päivä on vierähtänyt yhdellä hienoimmista ankkuripaikoista ja kauniimmista pikkukaupungeista täällä Karibialla. Tämä pieni saariryhmä Guadeloupen eteläpuolella tarjoaa muutamia suojaisia ankkuripaikkoja ja runsaasti poijuja Terre-de-Hautin edustalla. Poijussa on maininki ja yhteysveneet keinuttanut alusta, mutta kyllä olemme pärjänneet.

Sen verran vielä Dominicasta, että siellä satoi öisin ja usein päivälläkin tuli pieniä sadekuuroja auringon loimotuksen välillä. Täällä ei sadetta ole näkynyt. Saarten korkein kohta on vain reilu kolmesataa metriä (mistä muuten piti käydä ottamassa tuo voto), kun Dominicalla sadepilvet muodostuivat viisi kertaa korkeampien vuorten huipuilla.

Taasen ei voi kuin ihmetellä, kuinka erilaiset saaret voivat olla, vaikka vain pari kymmentä mailia erottaa ne toisistaan. Ei taida Dominican turistiministerin toive toteutua. Vaikea uskoa, että tämä turistiporukka kulkisi Portsmouthin katuja.

Idylliset, hyvin hoidetut, värikkäät ja kukkien ympäröimät talot ja pikkukadut antavat loistavat puitteet päivävierailulle tai pitempääkin oleskeluun saarella. Turisteista huolimatta saarella asuu paljon paikallisia ihmisiä, on kirkot, koulut ja jalkapallokentät.

Pohjoiskukkulalla on Fort Napoleonin linnake, jonka museosaleissa esitellään saarten historiaa monista näkökulmista aina Kolumbuksen ajoista lähtien. Kolumbus kävi saarilla toisella matkallaan Länsi-Intiaan. Linnan muureilla ja pensaikoissa vilisee metrin mittaisia Iguaaneja, jotka sulautuvat maisemaan samoin kuin Tobaco Caysin pienemmät serkkunsa.

Saarella on vain yksi huomattava ongelma: erittäin (liian) vilkas skootteriliikenne. Noita rakkineita saa varoa päivisin joka kadun kulmassa. On niistä käyty kiistaakin, mutta koneet ovat sen toistaiseksi voittaneet.

Illaksi pikkukaupunki hiljenee lähes täysin. Avoinna olevien guadeloupelaisovien takana perheet katselevat Tv:tä, istuvat iltaa viinilasin ääressä tai rupattelevat tutuille ohikulkijoille. Erilaiset ruoat tuoksuvat, kuuluu jatkuva siritys. Rauha on laskeutunut pikkukaupunkiin.

Vierailu täällä viehättävällä saarella jää meiltä ilmeisen lyhyeksi. Suunnitelmissa on lähteä etsimään jolla-airoja Guadeloupen pääkaupungista ja jatkaa sitten etenemistä pohjoiseen, ensin Antiguan Falmouth Harbouriin. Myös veneen nosto pohjan puhdistusta ja myrkkymaalausta varten rupeaa olemaan ajankohtainen. Edullista nostopaikkaa etsitään nyt kovasti.

Tiedoksi vain, että myös Pantheran miehistö on sitkeän purjehduksen päätteeksi saapunut Karibialle. Juhalle ja Maijulle myöhästyneet onnittelut ja tervetulotoivotukset!