Water Islandin poiju, C A

18 05 2014

Olen edelleen samassa poijussa täällä Crown Bayn edustalla, lähempänä kuitenkin sen edustalla olevaa isoa saarta, Water Islandia. Tänään viereni tuli vene ja sanoi, että tämä on hänen poijunsa ja tarvitsee sitä huomenna. Kerroin paikallisen Seanin sen minulle antaneen, enkä tiennyt asiasta enempää. Asia selvisi ja saan olla tässä luultavasti ensi viikkoon.

Tuo on oikeastaan tärkein syy, etten lähde takaisin St. Johnille ja sen poluille. Tämä on erittäin hyvä paikka odotella kuljetuslaivaa, joka on tähän tietoon pahasti myöhästä aikataulusta. Tällä hetkellä sen on luvattu olevan yäällä 25. tätä kuuta.

Eilen tuosta satamasta lähti kaksi laivaa, joista toisessa oli parisen kymmentä venettä. Lastaus oli aika hidasta, mutta huolellista. Oli tuossa risteilylaiturissakin valtava risteilijä, jonka lähtö sirisytti veneen runkoa kovalla pauhulla.

Kävin eilen vielä tullissa ja sain juteltua oikean henkilön kanssa (SuperSmith). Puolen tunnin palaverin päätteeksi taitaa tulla BVI:n keikka maanantaina ja kaikkien tulostettujen laivapapereiden kanssa sitten takaisin, jolloin pitäisi saada pidennystä oleskelulupaan. Toivotaan sen onnistuvan!

Elämä muuttui nyt parin viikon veneasukkaaksi, jollaisia tässä ympäristössä on lukuisia muitakin. Laivaan kuormataan yli neljäkymmentä venettä, jotka kaikki odottavat täällä lastausta. Osa on marinassa (jo pakattuna kuljetusta varten, ilman asukkaita), osa ankkurissa ja poijuissa.

Arki on nyt (yksinäistä) jollailua rantaan, asioiden hoitoa, nettiä ja muuta puuhastelua. Ensi viikolla alkaa pienet puhdetyöt ja veneen riisuminen Atlantin tyrskyihin. Paikallinen kirjasto on ollut vuoden kiinni, eikä opintoihin liiemmälti tässä veneessä osaa keskittyä. Ehkä niitäkin on pieni aika vilkaista.

______________

Suureksi surukseni poltin toissailtana kynttilän hyvän ystävän ja työtoverin poisnukkumisen muistoksi.


IMG_4356IMG_4354IMG_4352IMG_4336IMG_4349IMG_4345


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: