Lisäaikaa

20 05 2014

Kävin eilen Brittiläisillä Neitsytsaarilla Tortolassa päivävisiitillä. Olin siis perjantaina jutellut Customissa kahden offiserin kanssa ja he sanovat asian todennäköisesti onnistuvan. Sain passiini lisäaikaa kuukauden pitkän, mutta eritäin hankalan kuulustelun jälkeen.

Ensin tullessani tiskille sain jyrkän kieltävän vastauksen. Herra Smith kutsuttiin paikalle ja hän nuhteli ensin kuin rosvoa konsanaan, mutta lopulta myönsi tuon lisäajan. Ja todennäköisesti myös offiserit saavat kuulla kunniansa, kun olivat moista menneet lupailemaan.

Sunnuntaina oli lenkkipäivä. Kävin tuolla ylhäällä olevalla linkkitornilla ja kuinka ollakaan siellähän oli oikein ravintelit ja valtava matkamuistomyymälä. Nyt ainakin tiedän yhden paikan, jonne noita risteilymatkustajia kuskataan. Näköalat olivat kyllä huimaavat yli koko Neitsytsaarten. Koko lenkkiin meni kolme j puoli tuntia ja varsinkin ylös kivutessa hieman puuskututti.

Nyt vain odotellaan sitten rahtilaivan saapumista. Alkuperäisessä sopimuksessa oli ajaksi määrätty 1.-15. toukokuuta. Pienellä painettua on kuitenkin viisi sivua, joten kyllähän tuo myöhästyminen tietysti siellä mainitaan ja on laivayhtiölle sallittua. Hieman kyllä harmittaa tämä venyminen. nythän voisi jo olla Englannissa matkaa jatkamassa. No, en ole yksin odottamassa.

SAMSUNGSAMSUNGSAMSUNGSAMSUNGSAMSUNGSAMSUNGSAMSUNG


Toiminnot

Tietoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: