La Coruña

19 08 2013

Nyt on vietetty kolme päivää La Coruñassa. Kaupunki on ennestään tuttu, mutta löytyihän täältäkin uusia paikkoja. Olemme parkissa Marina Coruñassa ja kun täältä lähtee kaupungille, reitti johtaa varsinaisen vanhan kaupungin kujille ja kirkoille. Niillä en muista aiemmin juuri kulkeneenkaan. La Coruña on iso kaupunki, jonka keskusta on hyvin omalaatuinen ja vilkas galicialainen keskus.

Jaa, mitä täällä sitten on tehty. Toissapäivänä pestiin pyykkiä, eilen siivottiin vene ja tänään käytiin kylillä tarvikkeita hankkimassa. Eli kun aamiaisen ja aamutouhujen jälkeen ryhtyy puuhaan, siinä yleensä menee kahteen kolmeen, sitten sekunti pitkällään ja kuinka ollakaan on alkuilta.

Toissapäivänä kävimme Obanin jälkeen ensimmäistä kertaa ulkona syömässä. Laitettiin taas oikeen isolleen ja lasku yhteensä molemmilta oli 28 euroa, neljä pientä olutta, pulpoa ja salaattimixtaa alkupaloiksi, Sinikalla erinomaisesti maustettua vasikanpaistia ja minulla maittavia kalakäkkylöitä.

Tuosta tarvikkeiden hankkimisesta. Minulla oli Farsundin Löytöteksissä kädessä Auto Glymin vahapullo ja todettiin, kuten Esa muistaa, että kyllähän sen voi ostaa myöhemminkin. No, täällä sitten vihdoin katsoin netistä paikan, josta sitä mahdollisesti saa. Ei muuta, kuin kävelemään kaupungin toiselle laidalle. Kadut nousivat ylös ja ylös. Lopulta katu löytyi ja kauppakin. Nyt kuvat alla kertovat tuhat sanaa.

Mutta ei hätää, näimme matkalla toisenlaista kaupunkia, istuimme yhdessä miljoonista espanjalaisista baarikahviloista. Tämä on se toinen tapa tehdä siktseenkierros uudessa kaupungissa: lähteä etsimään jotain osaa tai tarviketta ja samalla tutustua (pitkän) matkan aikana erilaisiin paikkoihin. Muistan edelliseltä reissulta letkun oston Ranskassa, joka kesti useita tunteja ympäri Bologne sur Meriä, eikä tavaraa koskaan löytynyt. Näillä matkoilla juuri tällaiseen on aikaa.

Palattiin alas, Sinikka meni Playa del Inglesiin ja minä veneliikkeeseen. Sain viiden litran kannun perämoottoribensalle ja osoitteen, mistä löytäisin kaapeliliittimen satelliittiantennille. Osoite oli siellä ylhäällä. mistä juuri olimme tulleet alas.

Täällä on ollut tuulista, eilen sumuista, mutta tietysti kohtuullisen lämmintä. Varsinaista hellepäivää tai iltaa ei ole oikein sattunut. Hyvä niin, tämä ilma on erittäin sopivaa pohjoisen väelle. Huomenna on tarkoitus jatkaa 30 mailia eteenpäin Cormyn ja Laxin ankkurilahteen.

Pyykkipäivä Marina Coruñnassa. Kuivuri ei oikein toimi.

Pyykkipäivä Marina Coruñnassa. Kuivuri ei oikein toimi.

La Coruñan arkkitehtuuria.

La Coruñan arkkitehtuuria.

La Coruñan arkkitehtuuria.

La Coruñan arkkitehtuuria.

La Coruñan arkkitehtuuria.

La Coruñan arkkitehtuuria.

Tällainen paitahan pitäisi meillä Amiksen aaveelleäkin olla!

Tällainen paitahan pitäisi meillä Amiksen aaveelleäkin olla!

Lauantaina oli kylillä muitakin.

Lauantaina oli kylillä muitakin.

Löytyihän se Auto Glymin liike.

Löytyihän se Auto Glymin liike.

Kuinkas sattuikaan.

Kuinkas sattuikaan.

Advertisement

Toiminnot

Tietoja

2 responses

20 08 2013
rina

Muistakaa tällä kertaa jättää se vesiletku corunaan kun jatkatte sieltä eteenpäin.
Mukavia muistoja corunasta mm kun saunottiin curosassa ja pidettiin laituribileet.

20 08 2013
eino

Täällä Eino,Esa,Reiska ja Timo.Ollaan Pielisellä melomassa,nyt 4. yöpyminen loistavissa olosuhteissa. Kaikkea hyvää merten valtiaille ja seurataan tarkasti kaikkia edesottamuksia. T. Eino,laivalääk./eläkeläinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggaajaa tykkää tästä: