Simrishamn

Eilinen päivä oli sateinen ja harmaa. Ajomme koneen ja täyden genuan vetämänä Ystadista täyteen Simrishamnin satamaan. Veneitä oli merellä jonkin verran liikkeellä, taisivat kuitenkin suurin osa olla tiukasti kiinni laitureissa. Saimme yhden aikaan iltapäivällä lähes viimeisen paikan D-laiturista.

Illalla kävelimme hiljaisen pikkukaupungin katuja ja katselimme MM-pelin paikallisessa baarissa. Sadekin taukosi, Ilma vain ei tahdo lämmetä millään. Päivän ylimmäksi lämpötilaksi ennusteissa luvattiin 16 astetta.

Tänään sitten iltapäivällä tuli kuin tulikin t-paitakeli. Aurinko lämmittää ensimmäisen kerran sitten Englannista lähdön mukavasti (kun ei tuule). Aamupäivällä saimme miehistötäydennuyksen, kun Ami ilmestyi junasta Simrishamnin asemalle. Lento tuli Kööpenhaminaan ja sieltä sitten saman tien junalla tänne veneelle.

Starttaamme huomenna aamulla merelle. Hieman on vielä auki, suuntaammeko suoraan Latvian rannnoille vai kierrämmekö Gotlannin pohjoispuolelta. Tuulet ovat nyt kuitenkin suotuisan myötäiset (vähän liikaakin). Näitä kelejä olisimme toivoneet myös Doverista lähtiessä.

E. Winterin kolja Sinikan valmistamana oli herkkua.

Advertisement

Kukkiva Ystad

Vietimme kaksi yötä Heligenhavenissa. Lähtö pohjoiseen venyi poikkeuksellisesti myöhään aamupäivään. Lisäaikaa tuhraantui vielä polttoainelaiturin etsimisessä. Sitä ei löytynyt, yksi asema olisi auennut vasta kolmelta iltapäivällä.

Lähdimme matkaa tyynelle merelle ja heti Fermanin sillan jälkeen poikkesimme Burgstaaken satamaan ottamaan dieseliä. Kello oli jo vierähtänyt iltapäivän puolelle ja päätimme motoroida tuttuun Gedserin satamaan Tanskan puolelle.. Illalla oli vielä Saksan pelikin, joten pysähdys oli paikallaan. (Peli tosin oli lopulta melkoisen kehno ”sopupeli” USAn kanssa).

Niin ne ajat muuttuvat. Kävin itse laiturilla vain maksamassa satamamaksun automaattiin. Eipä tullut mieleen lähteä tutustumaan kylän raittiin. Tämän matkan kylän raitit on nyt kyllä kuljettu. Tällä kertaa eteläinen Itämeri on läpikulkuväylä, varsinkin näin kalsean ilmanalan aikoina.

Ami tulee ensi maanantaina Simrishamniin jatkamaan Itämeren ylitystä ja jakamaan vahtivuoroja. Tarkoitus on olla reilun viikon päästä Kuressaaressa, jonne Elinan perhe saapuu matkan viimeiseksi miehistöksi. Heidän kanssaan seilataan sitten loppumatkaa yli Suomenlahden.

Nyt istumme Ystadin uudessa ja täydessä marinassa odottelemassa iltaa. Sinikka on nimittäin luvannut tehdä illaksi koljafileistä (Erik Winterin innoittamana) kalapäivällinen uusine perunoineen, silleineen ja savustettuine räkoineen. Jos Dominicalla kukat hehkuivat, niin onpa täällä Ystadissakin ruusut puhjenneet kukkaan.

Eilinen matkanteko Gedseristä Ystadiin oli purjehduksen juhlaa. Aluksi koneella merelle ja ennusteiden mukaan tunnilleen alkaneen kahdeksan metrin sivutuulen siivittämänä Katariina lensi 7-8 solmua pilvipoutaisella merellä. Kuten tapana on, mekkoa oli riittävästi vauhdin takaamiseksi. Totesin, että purjehduskeli tuulen suhteen ei tästä oikein voi paremmaksi muuttua, eihän tästä puutu kuin Karibian lämpö ja uikkarikelit.

Kotimatka jatkuu

Pohjanmerelle tulimme melkoisella ryskeellä. Reitti Lauweroogista avovedelle on kymmenen mailin mittainen. Se puikkelehtii hiekkasärkkien lomitse ensin länteen ja sitten suoraan pohjoiseen. Väylä oli muuttunut huomattavasti Garminin plotterikarttaan merkatusta. (Särkät liikkuvat paikasta toiseen virtauksissa ja Pohjanmeren tuulissa.) Aivan väylän lopussa vesi mataloitui vain muutamaan metriin. Kymmenen metrin vastatuuli ja parin solmun myötävirta nostivat kohisevan vastalaineen, josta Katariina vaivoin selviytyi tasaisempaan veteen ja kohti itää.

Kun olimme päässeet merelle, nostimme ison ykkösreiviin ja rullasimme genun puolilleen. Tuuli oli navakkaa, mutta juuri oikeasta suunnasta, joten laskettelimme 80 mailia seitsemän somun keskinopeudella välillä jo mittavassa aallokossa Elben suistolle. Riemullista purjehdusta, tosin kylmää. Elbellä virta sitten kääntyi vastaan ja vauhti hiljeni illan vaihtuessa yöksi. Olimme Cuxhaveninin kohdalla viideltä aamulla ja päätimme nukkua pari tuntia polttoinelaiturissa ja odotella virran kääntymistä.

Brunsbyttelin sululla olimme sitten kello yksitoista ja pienen odottelun jälkeen sulutimme itsemme Kielin kanavaan. Ilma oli edelleen viileä, jos aurinko silloin tällöin paistoi, oli hieman lämpöisempää. Rendsburgissa yövyimme ja nukuimme edellisen yön univelat pois. Aamulla jatkoimme kohti Holtenaun sulkua ja Itämerta.

Tapoihini kuuluu, että pidämme Suomen lippua liehumassa muualla kuin Itämerellä. Nyt oli aika vaihtaa pursiseurn lippu takakaiteeseen. Kielin Holtenaun sulussa JäPsin uljas lippu pääsi liehumaan omalle paikalleen. Olimme kotivesillä. Vielä ei tunne ole kovin merkillinen, Karibian lämpöä kuitenkin kaivataan kovasti.

Kielinlahdella parkkeerasimme Katariinan Herman Thiessenin edustalle hollantilaisen purjelaivan kylkeen ja puolentoista viikon pestin jälkeen Kalle nousi kaijalle. Söimme Thiessenillä kevyen lounaan ja sanoimme hyvästit tarkalle ruorimiehelle, joka suuntasi jo heti kohti uusia seikkailuja.

Sinikan kanssa jatkoimme kombinaattia vielä reilut kolmekymmentä mailia ja pysähdyimme suureen Heiligenhavenin satamaan. Tänään on vene siivottu taas kerran yltä ja päältä. Kaupassa on käyty täydentämässä (lähinnä juoma) provianttia. Ilma on ollut hieman lämpöisempi, tuuli ei puske kylmää viimaa satamaan. Huomenna on tarkoitus jatkaa kohti Ruotsin etelärannikkoa. Ehkä pysähdymme Tanskassa, ehkä emme. Luvassa on kuitenkin keveitä tuulia. Katsotaan, kuinka motorointi maistuu.

Itämeri

Akkum, Dokkum ja Lekkum (lisäys 23.6.)

Yllä siis paikkoja, joiden ohi ajelimme Hollannin kanavilla. Vain Makkumissa emme käyneet. Viisi päivää on kulunut näillä puukenkämaan vesireiteillä. Muutama pohjakosketus, yksi tunnin harhailu ja yksi reitin varrella suljettu remonttisilta (onneksi löytyi 1,7 m mutapohjainen kiertotie), siinä täkeimmät huomiot polttoaineen kulutuksen seuraamisen lisäksi. Ja kylmää on ollut!

Meren kautta emme olisi näin nopeasti edenneet. Nyt tämä kanavasurffailu saa kuitenkin luvan päättyä. Huomenna aamupäivällä suuntaamme täältä Lauersoogin Marinasta merelle ja kohti Cuxhavenia. Matkaa on hieman reilu 100 mailia, joten perillä vallitsevilla loistavilla luoteistuulilla ja itäiselä kurssilla pitäisi olla maanantaiaamuna.

_______

Perillä ollaan, nimittäin Kielin kanavan puolivälissä, Rendsburgissa. Siitä sitten lisää. Palaan vielä noihin Hollannin kanaviin. Breskenssistä saa hyvän kanavareittikartan 20 eurolla.

Staande Mastroute ei ole käytössä Leeuwardeniin ja Lauwersoogiin. Siellä välillä on ollut silta remontissa huhtikuusta lähtien. Jos aikoo kanaville, merelle pitää mennä Harlingenista Markermerin ja Ijsselmerin kautta.

Kuljimme reitin etelästä Vlissingenistä Amsterdamiin kolmessa päivässä. Amsterdamin läpi pääsee vain yöllä. Veneletka lähtee kello 00.05 ja kaupungin läpi ajelu kestää kolme tuntia. Jatkoimme siitä suoraan Oranjesluisin kautta Markermerille, Lelystadin kautta Ijsselmeerille ja Lemmeriin. Lemmeristä jatkoimme remonttisillasta tietämättä. Onneksi kuitenkin löytyi 1,70 m oikoteitti, mutta 190 syväyksellä kynnettiin hieman mutaa – eli Harlingeniin. Ajoimme kahdessa päivässä tämän toisen puolen ja merellä siis olimme viiden kanavapäivän jälkeen.

(Kanavareitti päivitetty matkoineen ja aikoineen reittikarttaan)

Juustopitäjä Gouda

Kuten viimeksi lupasin, tahti on ollut rivakka. Olemme nyt illan suussa saapuneet Goudan kaupunkiin, sen vähemmän viehättävään venesatamaan keskelle Seppälänkangasta. Tänään taitettiin matkaa 42 mailia suurilla kanavilla tai oikeastaan eteläisen Hollannin suistoalueilla. Hieman kapeampi, Hollannin kanavaksi tunnistettava vesitie alkoi vasta tänään iltapäivällä.

Doverista lähdimme heti maanantaina aamulla kello kuusi. Tarkoitus oli aluksi suunnata Dungerqueen, mutta tuuli, vaikkakin navakkana, antoi koneen avittamana suunnan aluksi Oostendeen ja lopulta puolenyön aikaan saavuimme Hollantiin Breskenssiin edustalle. Maileja tuli 90 kakkosreivillä, puolikkaalla genualla ja Volvolla. Meri pärskyi pilvisen synkässä maanantaipäivässä. Innostunut Kallekin sai näin merikasteen oikein sanan varsinaisessa merkityksessä.

Antwerbeniin matkanneiden valtavien laivojen seassa ryhdyimme käynnistämään muutaman tunnin pysähdykisä ollutta Volvoa laihoin tuloksin. Kurkkasin konehuoneeeseen ja suodattimessa oli vettä ja ehkä muutenkin päivän mylläyksen jäljiltä Karibian töhkää. Pieni harkinta, synkkä pilvinen yö. Nyt ei ollut purjeilla asiaa kapeasta sataman suuaukosta tuulen vinkuessa.

Sinikka selvitti numeron (VHF ei vastannut) ja saimme Resgue-veneen hinaamaan meidät Breskens Marinan isoon, mutta ahtaaseen altaaseen. Iso kumivene hoiti kuljetuksen loistavasti, olimme yhden jälkeen yöllä kiinni laiturissa ja kaikki hyvin. Hätää ei missään vaiheessa ollut, mutta vaikka Kuressaareen Matin kanssa mentiin pelkillä purjeilla, nyt en sitä lähtenyt koettamaan.

Aamulla tyhjensin vedenerottimen ja vaihdoin suodattimet (eivät aivan likaisia) ja taas kone kävi hyrräten. Tulli kävi veneellä ja kyselivät polttoaineen väristä. Erehdyin sanomaan, että punaista. nyt tullimiehetkin näkivät punaista ja pitivät puolen tunnin saarnan siitä, että punainen on laitonta Hollannissa. Puhuivat verosta ja jopa sakoista, mutta lopulta päästivät meidät lähtemään.

Lähdimme nimittäin jo puolen päivän aikaan jatkamaan Vlissingenistä alkavaa vesireittiä, joka johtaa eteläisen Hollannin läpi Amsterdamiin. Tuulet jatkuivat kovina ja pohjoisina ainakin pari päivää, joten emme halunneet jäädä odottelemaan kylmän koleassa säässä autioon Breskenssiin.

Ensimmäinen päivä ajettiin vastaiseen mutkittelevia isoja kanavia ja laajoja selkiä yhteentoista saakka illalla lähelle Willemstadia. Noilla vesillä on erittäin vilkas rahtiliikenne. Isot konttilaivat risteilevät reiteillä ja varsinaiseen jokiseiluuseen valmistetut, satakin metriä pitkät hiekka-, kaasu- ja kappaletavaralaivat suhaavat edestakaisin.

Nyt keskiviikkona olemme siis edenneet yli neljäkymmentä mailia kymmenien sulkujen ja siltojen läpi, kymmenen tuntia. Huomenna on tarkoitus jatkaa Amsterdamin eteläpuolelle ja siitä sitten isona saattueena läpi kaupungin – yöaikaan. Sillat aukeavat siellä vain yöllä, päivällä liikenne on liian vilkasta.

Meren kautta emme olisi vielä päässeet liikkeelle, mutta kyllä tämä kanavamatkailukin aikaa ottaa. Maisematkaan eivät tuolla etelänpänä olleet mitään idylliä, etenemme nyt kuitenkin kohti Itämerta. Jos tuulet sallivat, ilman muuta järkevin ja helpoin tapa on kiertää merta pitkin. Muutama vuosi sitten purjehdimme s/y Aquarellin neljässä päivässä Doverista Cuxhaveniin.

Dover

Southamptonin valtavan sataman laiturilla numero 109 M/V Scheldegraftilla veneiden purku sujui etuajassa ja toissapäivänä jo yhden jälkeen olimme meressä. Calimera laskettiin juuri ennen meitä. He jäivät pieneksi aikaa laivan kylkeen, me lähdimme liikkeelle heti liinojen irrottua. Kaiken kaikkiaan lastin purku tapahtui yhtä ammattitaidolla kuin lastauskin St. Thomasilla.

Ilma oli onneksi aurinkoinen. Olin saanut jo ison purjeen paikalleen laivassa. Nyt vain tyynellä Southamptonin lahdella takastaagi kiinni ja suunta kohti itää. Sanoimme vielä pienet jäähyväiset Nikelle ja Hannalle. He jäivät marinaan yöksi. Ehkä suuntaavat vielä myös etelään.

Meillä aikataulu on tiukempi ja kevyessä tuulessa ajeltiin koneella Solentin salmeen ja Portsmouthin edustalla saimme genuan paikalleen ja ison reiviköydet kiinni. Viiden metrin lounainen puhalsi purjeet pullolleen.

Atlantti oli ylitetty. Pienestä aikataulun myöhästymisestä huolimatta olen edelleen hyvin tyytyväinen tähän ratkaisuun tuoda vene laivan kannella Englantiin. Koko laivaus sinänsä oli hyvin helppo operaatio. Katariinan tapauksessa Niklas hoiti suurelta osin nuo tarjous- ja paperityöt (joista siis Calimeran blogissa tarkemmin), joten sekin helpotti ratkaisua.

Hieman tietysti miettimistä antoi itse miehistön siirtyily mantereelta toiselle, mutta nykyisillä lentohinnoilla (St.Thomas-NY-Bergen-Oslo-Lontoo alle 470€ viimehetken varauksilla + edulliset dormimajoitukset) ja väljällä aikataululla sekin onnistui mukavasti. Ja samalla saattoi hyödyntää aikaa tutustumalla uusiin kohteisiin (kipparilla kuusi päivää NY:ssa)

Jäihän matkasta nyt puuttumaan aavan valtameren upeat yöt, auringon nousut ja laskut, riemulliset hyvän kelin purjehduspäivät, Bermuda ja Horta, mutta toisaalta puuttui myös iso (valtameri)stressi tuosta lähes neljän tuhannen mailin, välillä myrskyisestäkin, paluuylityksestä. Jos en tuota ylitystä olisi aiemmin tehnyt, en olisi venettä laivaan laittanut.

Olimme eilen tutussa Doverin marinassa yhdentoista aikaan aamupäivällä ja saimme paikan Granvillen sulkualtaasta. Täällä on kylmä! Yö oli vielä kirkas, täysi kuu loimotti taivaalla, kun ylitimme nollameridiaanin perinteisin menoin. Tuuli oli lähes kuollut ja ajoimme kombinaattia parin solmun myötävirrassa.

Aamulla, auringon nousun jälkeen, taivas meni pilveen ja pieniä sadekuurojakin saimme niskaamme. Sade lakkasi päivällä, vene saatiin pestyä satamassa mäntysuovalla. Sitten vain ihmeteltiin, että tässä sitä istutaan Doverin satamassa ja viimeksi Karibian aurinko lämmitti hikisesti. Nyt Eberi puhalsi lämpöä salonkiin!

Tänään JäPsin Kalle tulee miehistöksi ja tarkoitus on jatkaa huomenna purjehdusta koilliseen. Tuulet ovat lounaisen sijaa pohjoisen puolella, emmekä oikein osaa vielä tarkkaan sanoa kuinka pitkälle menemme. Tuulet määräävät tahdin. Joka tapauksessa Kieliin asti pyrimme pitämään rivakkaa tahtia.

Southampton

M/V Scheldegraft saapui tänään puolen päivän aikaan Southamptoniin. Matka Charlotte Amaliesta kesti lähes tarkalleen kymmenen vuorokautta. Kävimme Sinikan kanssa satamassa katsomassa laivaa. Katariina näytti olevan kunnossa ja odottavan mereen pääsyä.

Huomenna kello 14.20 on ilmoitettu purkuaika meille. Veneitä meni jo tänään veteen, joten aikataulu näyttää olevan realistinen.

Meillä on tarkoitus lähteä välittömästi jatkamaan matkaa Englannin etelärannikkoa itään. Tavoitteena on ehtiä Doveriin ennen alkuviikosta alkavia pohjoistuulia!!

(Kirjoitin jutun iPhonella, sitten, kun päästään kompuutterin ääreen, palataan tarkemmin.)

Moaalimaa on nyt taas kierretty. Uudelta mantereelta palatessani vietin lennon vaihdossa puoli päivää Bergenissä ja kuinka ollakkaan, tapasin siellä Ruffen ja Ruffen, joka oli palaamassa viime vuoden huimalta Huippuvuorten kierrokseltaan.

Huima oli myös sattuma, kun tapasimme tänään Jimin, ensi yön majoittajamme (Airbnb) täällä Southamptonin Ocean Villagessa. Kun kerroimme odottavamme venettämme Karibialta, hän kertoi, että Suomessakin uutisoidun Atlantilla kadonneen englantilaisveneen kippari oli hänen paras kaverinsa. Jimin netin salasana on ”lifegoeson”.

Katariinan lastauskuvia Neitsytsaarilta

Laitan nyt Calimeralta saatuja kuvia Katariinan lastauksesta M/V Scheldegraftin kannelle. Nosto ja lastaus sujuivat perjantai-iltana suurella ammatitaidolla. Vene ajettiin laivan kylkeen ja laivan omalla nosturilla sitten nostettiin ylos. Neljä miestä (sukkasillaan), yksi kussakin liinassa, varmisti oikean nostopaikan ja sukeltaja vielä tarkasti, että veden alla kaikki oli hyvin.

Kun vene nostettiin kannelle se sidottiin 12 kuormaliinalla, kuudella puoleltaan ja sen jälkeen alle laitettiin tukevat pukit, jotka välittomästi hitsattiin kanteen kiinni. Toissä oli pitkälti yli kymmenen ukkoa. Kyllä pysyy. Veneitä tulee laivaan kaikkiaan 43. Itse asiassa Atlantin ylitys on jo alkanut tämän viikon maanantaina ja perillä Southamptonissa kuljetuksen pitäisi olla n. 13 päivän tietämillä.

Tapaamme Sinikan kanssa Englannissa 8. kesäkuuta, vietämme siellä muutaman päivän ja suuntaamme sitten kohti Itämerta mahdollisimman pian. Uutta miehistoä saadaan kannelle, kun JäPsin vahvistuksena saapuu Kalle V. mukaan Kieliin saakka. Palataan siis n. reilun viikon päästä asiaa.

(Niklas on kirjoittanut rahtitouhusta selvityksen Calimeran blogiin. Sieltä loytyy ansiokasta tietoa prosessista kokonaisuudessaan.)

Viela yksi selfari

Purjehdus toi kipparin synttäripäiväksi näihin maisemiin. Blogi hiljenee, kunnes Katariina jatkaa matkaa Englannista. Jos saan sita ennen Hannalta lastauskuvat, ne laitan kommentein sivuille.

Veneet ladattu

Katariina nostettiin eilen 18.45 sen illan viimeisena veneena erittain ammattimaisesti MV Scheldegrahtin kannelle. Tana aamuna Calimera oli ensimmainen vene aikataulun mukaisesti. Veneita laivataan tahan laivaan kaikkiaan 43. Laiva lahtee maanantaina kohti Southamptonia ja on siella n 12. kesakuuta.

Talla eraa sanoimme pariksi viikoksi jaahyvaiset Crown Bayn Marinassa Niklaksen ja Hannan kanssa. Matkustamme eri reitteja Englantiin. Palataan kuvien kanssa myohemmin tuohon laivaukseen.

(Amerikan ukkeleiden nappiksessa kun ei ole aata ylapisteilla, siksi tallaista tekstia.)